Kurssi, joka voi muuttaa elämän

 

Sila ja Nicky Lee

Suomen Vapaakirkon kesäjuhlien yhteydessä Hämeenlinnassa perjantaina 29.6. pidetty Alfa-seminaari kokosi runsaan joukon Alfa-kursseista, Avioon aikovien kursseista, Avioliittokursseista ja Vanhemmuuskursseista kiinnostuneita kuuntelemaan sydämellisten lontoolaisten Nicky ja Sila Leen asiantuntevaa ja omakohtaista selostusta siitä, kuinka kaikki alkoi ja kuinka toiminta on kasvanut kasvamistaan.

Maailmanlaajuinen suursuosio

Alfa-kurssi alkoi Holy Trinity Brompton -anglikaaniseurakunnassa oman seurakunnan pienimuotoisena toimintana, mutta laajeni nopeasti Lontoosta Eurooppaan, Yhdysvaltoihin; jopa Afrikkaan, Kiinaan ja Intiaan.

– Suuri osa kursseihin osallistuneista on ei-uskovia – usein enemmistö. Juuri heihin vetoaa se, ettei Jeesus milloinkaan painostanut ketään seuraansa – kuten ei painosteta kurssillakaan. Hän antoi ihmiselle aina mahdollisuuden valita vapaaehtoisesti, lähteekö seuraamaan häntä, Suomen Nuoriso-Alfa-koordinaattori Tuomo Teiniranta toteaa.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Vuoden 2011 lopussa kursseja oli pidetty 169 maassa ja tavoitettu 18 miljoonaa ihmistä. Yli 90 prosenttia englantilaisista vankiloista järjestää Alfa-kursseja, joiden seurauksena monien vankien elämä on muuttunut täysin. Suomessa kursseja on pidetty eri kirkkoihin kuuluvien seurakuntien järjestämänä vuodesta 1996 lähtien.

Tueksi arkeen

Alfa-kurssin syntyseurakunnassa havaittiin, että monet uskoontulleet tarvitsevat apua arjen ihmissuhteissa. Näihin tarpeisiin vastatakseen Nicky ja Sila Lee ovat aloittaneet avioliittoa ja vanhemmuutta tukevat ja rikastuttavat kurssinsa.

– Ihannetilanne olisi, että kyseiset kurssit kuuluisivat itsestään selvänä osana jokaisen seurakunnan perhetoimintaan. Avioliitto on Jumalan tarkoittama miehen ja naisen välinen liitto, joka toimiessaan luo myös lapsille parhaat edellytykset kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, Teiniranta linjaa.

 

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024