Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kristittyjen vaino aktivoi kansanedustajat

 

Uskonnon ja omantunnon vapaus -ryhmä edistää ihmisoikeuksia aina Arkadian­mäeltä kansainvälisiin verkostoihin.

Kansanedustajat perustivat 30. marraskuuta Uskonnon ja omantunnon vapaus -työryhmän, jonka tavoitteena on edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

– Painopisteenä on edistää yksilön vapautta harjoittaa uskontoaan yksityisesti ja julkisesti sekä oikeutta vaihtaa uskontoaan, kuvaa ryhmän valmisteluun osallistunut kansanedustaja Peter Östman (kd).

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Kristittyjen vainot eri puolilla maailmaan toimivat sysäyksenä työryhmän perustamiselle.

– Kotimainen valtamedia ei ole juuri uutisoinut tästä, Östman huomauttaa.

Ryhmä seuraa tilannetta kansainvälisissä verkostoissa. Östman itse toimii First Step Forumissa, jossa on vaikutusvaltaisia poliitikkoja lähinnä Euroopan maista.

– Uskon, että jokaisesta puolueesta löytyy henkilöitä, joilla on tällaisia verkostoja.

Ryhmä tulee myös osallistumaan vetoomuksiin ja tiedottamaan ajankohtaisista aiheista.

Ryhmäkuri voi vaientaa omantunnon

Peter Östmanin mukaan Suomessa on perinteisesti olut enemmistöhallitus ja melko tiukka ryhmäkuri. Tietyissä kysymyksissä kansanedustajilla on kuitenkin ollut äänestyksissä omantunnonvapaus. Näitä ovat perinteisesti olleet: abortti, avioliittolaki, alkoholilaki ja ydinvoimaa koskevat päätökset.

– Nyt suunta huolestuttaa. Olemme havainneet, että edustaja jää pois äänestyksestä, jossa hän äänestäisi vastoin oman ryhmän kantaa. He eivät halua aiheuttaa hälinää.

Kutsu uuden ryhmän perustamiskokoukseen lähti haastattelua edeltävänä päivänä. Tämän vuoksi tarkkaa tietoa kiinnostuneista ei ole, mutta Östman arvioi, että noin viidestä puolueesta on odotettavissa osallistujia.
Eduskunnassa erilaisia työryhmiä on noin sata.

 
Kylvaja artikkelibanneri