Kristitty saa lyödä – jos on nyrkkeilijä

 

Niklas Räsänen on 29-vuotias kotkalaislähtöinen ammattinyrkkeilijä. Hän haluaa nyrkkeillä Jumalan kunniaksi ja elää Jeesuksen kanssa jokaisen päivän.

Niklas tuli uskoon seurakunnan leirillä 13-14-vuotiaana. Niistä ajoista usko on muuttunut kuin soutaen ja huovaten.

– Aikuismaisempi ja niin sanotusti ymmärtävämpi usko on syntynyt viimeisen parin vuoden aikana, Niklas sanoo. Raamattu on alkanut aueta yhä enemmän.

Uuden Tien verkkolehti (ilmainen kuukausi)

– Uskon vahvuus ja pysyvyys on tullut aikuistumisen myötä, hän kertoo.

Niklas kokeili nyrkkeilyä Kotkassa asuessaan. Häntä olivat aina kiinnostaneet extreme-jutut, vauhti ja vaara kiehtoivat. Kun Niklas muutti 20-vuotiaana Helsinkiin ja kävi siellä kuntosalilla, hän kokeili nyrkkeilyä ja meni muutamalle tunnillekin.

– Mietin silloin, että ”Wau, tuota haluan tehdä”, Niklas kertoo.

– Se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä ja koin voimakasta halua heittäytyä lajin pariin. Kolme ensimmäistä otteluaan amatöörinä hän kuitenkin hävisi.

Uskon ja nyrkkeilyn ristiriita

Niklaksen mukaan nyrkkeily ja usko voivat olla ristiriidassa, jos on väärä asenne.

– Mistä tahansa voi tulla epäjumala, jos sydän ei ole oikealla paikalla, hän muistuttaa.

– Se on asia, jota itse olen tutkinut sydämessäni paljon. Olen itse joskus nyrkkeillytkin väärällä asenteella ja vääristä syistä.

– Jos en joka päivä kiitä Jumalaa, että sain herätä ja pyydä Jeesukselta taitoa jakaa Hänen rakkauttaan tänäänkin, alan pikku hiljaa eksyä, Niklas sanoo.

– Itse joudun – tai saan – tehdä tätä joka päivä, ja huomaan elämän koko ajan muuttuvan parempaan suuntaan.

Entä jos uskosta tulee uskontoa ja suorittamista, itsensä yltiöpäistä kyttäämistä – voiko silloin jakaa rakkautta muille?

– Olen joskus helposti eksynyt tietynlaiseen uskon suorittamiseen. En kuitenkaan usko helluntalaisuuteen tai evankelis-luterilaisuuteen. Haluan seurata Jeesusta, sillä sen olen huomannut toimivan ja se on totta, hän muistuttaa.

Jeesus ja nyrkkeily opettavat

Niin kuin melkein mikä tahansa urheilulaji, nyrkkeilykin kasvattaa omalla tavallaan. Nyrkkeily ei ole pelkkää lyömistä, vaan se on opettanut Niklakselle kärsivällisyyttä, nöyryyttä, erilaisten tunteiden käsittelyä, vihanhallintaa ja myös kurinalaisuutta.

– Kehässä on oltava pää kylmänä, vaikka ärsyttäisi kuinka paljon, hän kertoo.

Nyrkkeily ei ole kuitenkaan ainut ohjaaja, joka on opettanut Niklakselle elämästä, vaan Jumala on koko ajan kulkenut hänen rinnallaan. Sitä kautta Niklas on oppinut jo paljon ja oppii edelleen.

– Jeesus on ottanut paljon itsekkyyttäni pois ja hionut teräviä kulmia, hän sanoo. Nykyään hän näkee myös maailman aivan eri valossa kuin ennen ja osaa iloita oikeista asioista.

– Muistakaa, että mokaaminen on sallittua, ja kun antautuu Jumalalle, Hän on armollinen ja saa olla täysin vapaa, Niklas haluaa sanoa erityisesti nuorille.

Hätiköinti ei kannata

Elämässä tulee väistämättä myös kompuroitua.

– Menin 20-vuotiaana ensimmäisen pitkän parisuhteeni jälkeen naimisiin. Se tapahtui aivan liian hätiköiden, ja olin täysin epäkypsä, Niklas kertoo.

– Meille syntyi kehitysvammainen poika, mutta avioliitto päättyi eroon, hän jatkaa.

Tähän kaikkeen liittyy paljon isoja asioita, joista Niklas vieläkin kantaa haavoja. Nykyään Niklas käy taiteilijoiden rukouspiirissä ja messuissa joka viikko.

– Se pitää oikealla tiellä, sillä uskovien yhteys on todella tärkeää, hän sanoo. Niin sanottuja uskon ja elämän esikuvia ovat Niklakselle elämää nähneet ja kokeneet ihmiset. He, jotka ovat tehneet jotakin täydellä sydämellä ja kantaneet ristiä mukana kaiken sen aikaa.

Tavoittele unelmiasi

Kuluneen vuoden ajan Niklas on elänyt ilman taloudellisia paineita.

– Raamattu sanoo, että samalla kun luopuu kaikesta, myös saa kaikkea, hän sanoo vapaasti lainaten.

Raha ei ole miehen mielestä tärkeintä – vaan sydämen asenne. Jos rahaa ja menestystä alkaa tavoitella vääristä syistä, se ei ole oikein.

– Rukoilen, että Jumala pitää oman asenteeni puhtaana, Niklas lisää.

Niklaksen tavoite on voittaa maailmanmestaruus nyrkkeilyssä. Hän ei kuitenkaan halua tehdä sitä sen takia, että saisi itse kuuluisuutta, vaan hän haluaa voittaa sen Jumalan kunniaksi. Niklas kannustaa muitakin tavoittelemaan unelmiaan.

Urheilullisten tavoitteidensa lisäksi hän haluaa oppia yhä paremmaksi isäksi pojallensa ja olla nykyiselle kumppanilleen puoliso, joka rakastaa pyyteettömästi.

 

Teksti: Annukka Rantanen

Kuva: Saara Kumpulainen

Lue koko juttu Nuotta.comista!