Kristilliset kirjamessut pyhäinpäivänä Helsingissä

 

Nina Åström on mukana kristillisillä kirjamessuilla. Kuva: Sari Savela

Kristilliset kirjamessut järjestetään kolmatta kertaa Helsingissä. Eri kustantajien yhteisen messutapahtuman tavoitteena on nostaa kristillisen kirjan myyntiä ja profiilia.

Kristillisen kirjan jo perinteeksi muodostunut syystapahtuma Kristilliset kirjamessut pidetään lauantaina 5.11. Helsingin Saalem seurakunnassa klo 10-17. Viime vuoden kaksipäiväinen tapahtuma on tiivistetty yksipäiväiseksi.

Messuilla on mukana muun muassa Vuoden kristillinen kirja 2016 -kilpailun voittanut Saara Kinnunen. Isyys ja isyyden haaste on aiheena paneelikeskustelussa, jonka juontaa Pasi Turunen. Paneelin osallistuvat Saara Kinnusen lisäksi Keijo Leppänen, Leevi Launonen ja Seppo Eirola. Seppo Juntusen haastateltavana on puolestaan Nina Åström ja hänen elämänkertansa kirjoittanut Leevi Launonen. Messuilla on monipuolisen ohjelmatarjonnan lisäksi kahvio, joka palvelee messuasiakkaita koko päivän ajan.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kristilliset kirjamessut järjestävät yhteistyössä Aikamedia Oy, Kuva ja Sana, KKJMK, Päivä Osakeyhtiö, Suomen Pipliaseura ja Perussanoma Oy.

Messujen tarkemmat tiedot löytyvät oheisen linkin http://www.tilaisuudet.info/en/tilaisuus/kristilliset-kirjamessut/