Kristillinen mediatyö etenee Indonesiassa – myös muslimit tekevät aktiivista lähetystyötä

Eugene Lim

Medialähetystyö tavoittaa ihmisiä, jotka muuten olisivat tavoittamattomissa, sanoo Eugene Lim TWR:stä. Radiolähetysjärjestöksi aikanaan perustettu TWR toimii nykyään yhä enemmän internetissä ja mobiilisovelluksilla. Kristillistä sisältöä jaetaan myös erilaisilla äänentoistolaitteilla ja muistikorteilla. Kuva: Sansa.

Vaikka Indonesia on maailman suurin muslimimaa, sen hallinto on maallinen. Siksi siellä voi radioida kristillisiä ohjelmia ja perustaa esimerkiksi kuuntelijaryhmiä. Toisaalta Indonesiassa muslimitkin tekevät aktiivista lähetystyötä.

Samaa tapahtuu myös muualla Aasiassa, tietää hiljattain Suomessa vieraillut singaporelainen Eugene Lim. Hän työskentelee medialähetysjärjestö TWR:n resurssikehitysjohtajana Aasiassa.

– Uutisissa puhutaan lähinnä Indonesiasta, mutta islamisaatio on käynnissä myös Thaimaassa, Malesiassa, Kiinassa ja Intiassa. Intia mielletään hinduvaltioksi, vaikka muslimien osuus prosentteina on siellä melko korkea ja he tekevät voimakasta lähetystyötä. Pakistan ja Afganistan ovat muslimimaita, ja Bangladeshissakin islam kasvaa.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Silti Eugene Lim mainitsee Indonesian ja myös Kambodžan esimerkkinä maista, joissa medialähetystyö sujuu hyvin ja kantaa hedelmää.

– Kambodžalaiset ovat avoimia evankeliumille, eivätkä viranomaiset rajoita lähetystyötä. Työmme on edennyt maassa nopeasti.

Radion kuuntelu on vaikeaa Pohjois-Koreassa

Esimerkkinä maista, joissa kristillinen mediatyö on erityisen haasteellista, Eugene Lim mainitsee Pohjois-Korean. Viranomaiset eivät halua kansalaistensa kuuntelevan radiota, sillä radio välittää tietoa muun maailman tapahtumista. Myöskään TWR:n työntekijät eivät voi matkustaa Pohjois-Koreaan.

– Käytämme välimiehiä viemään radioita maahan. Kristityt voivat kuunnella ohjelmia vain silloin, kun viranomaiset eivät ole paikalla. Radiot on Pohjois-Koreassa piilotettava huolella.

– Pakistanissa ja Afganistanissa mediatyötä vaikeuttavat ääri-islam ja jatkuva terrori-iskujen vaara. Japanilaiset ovat haluttomia kuulemaan vieraista uskonnoista. Kiinassa viranomaiset eivät halua kristillisten ohjelmien houkuttelevan suuria yleisöjä, joten he rajoittavat median käyttöä, Eugene Lim kuvailee Aasian-työn rajoitteita.

– Älypuhelin ja mobiilisovellukset ovat hyvä keino tavoittaa kiinalaisia. Mutta koska viranomaiset estävät ulkomaisten nettisivustojen ja sovellusten käyttöä, kehitämme kiinalaisia sovelluksia, hän sanoo.

Kristillistä sisältöä jaetaan myös muistikorteilla

Medialähetystyö tavoittaa ihmisiä, jotka muuten olisivat tavoittamattomissa. Yhä useammalla aasialaisella on varaa älypuhelimeen, jolla voi kuunnella myös radio-ohjelmia. Toisin paikoin TWR edelleen jakaa vähävaraisille kuuntelijoille radioita ja helppokäyttöisiä kuuntelulaitteita.

Radiolähetysjärjestöksi aikanaan perustettu TWR tekee työtä yhä enemmän internetissä ja mobiilisovelluksilla. Kristillistä sisältöä jaetaan myös erilaisilla äänentoistolaitteilla ja muistikorteilla. Pikkuriikkisiä muistikortteja voi huomiota herättämättä kuljettaa ja antaa eteenpäin – toisin kuin vaikkapa Raamattuja.

– Aasialaisilla on aiempaa enemmän viestimiä. Heillä on aiempaa paremmat mahdollisuudet kuulla evankeliumi, ja meillä lähetystyöntekijöillä on enemmän mahdollisuuksia tavoittaa heitä, Eugene Lim iloitsee.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle