Elämän kriittiset murrosvaiheet saattavat tuoda ihmisen lähemmäs Jumalaa. Muutosmyrskyt voivat merkitä tärkeää hengellistä etsikkoaikaa. Usein vasta jälkeenpäin voi nähdä käänteen myönteisen puolen.
Sielunhoidossa ja hengellisessä ohjauksessa on pitkä perinne tarkastella kriisejä uskon näkökulmasta.
Elämänkaaren erityiset koetusjaksot eivät ole vain välttämättömiä hengellisen tai henkisen murroksen ja uudelleen suuntautumisen aikoja. Ne voi nähdä monessa tapauksessa myös Jumalan puhutteluna ja kutsuna hänen puoleensa.
Ruotsalainen hengellisen ohjauksen asiantuntija Owe Wikström huomauttaa Häikäisevä pimeys -kirjassaan, että pimeyden tai kriisin kohtaaminen voi olla ”valtavan ja autuaan” prosessin alku.
Kysymys voi olla vaikkapa katkenneesta rakkaussuhteesta, lasten lentämisestä pesästä pois, epäoikeudenmukaisen kärsimyksen todistamisesta, sodan uhkan tulemisesta lähelle tai siitä, että ihminen näkee ruumiinsa vanhenevan.
Ihminen voi elää pitkiä aikoja turvassa ja tulla hyvin toimeen ilman Jumalaakin. Mutta ennemmin tai myöhemmin sisäiset tai ulkoiset tapahtumat repivät turvallisuuden rikki.
Kun olemassaolon hauraus muuttuu näkyväksi, muistutetaan ihmistä paratiisista karkotettujen koti-ikävästä – taivasikävästä.
Hämmennyksensä ja sisäisen paineensa pakottama ihminen alkaa kenties kyseenalaistaa arkista hosumistaan ja etsiä toisenlaista sisäisen tasapainon muotoa.
Alkutaipaleella oleva etsijä aavistaa ensin hämärästi ja ymmärtää vähitellen yhä syvemmin, että hänen on katkaistava siteet siihen, mikä erottaa häntä Luojastaan.
Hänen on etsiydyttävä kohti perimmäistä määränpäätään, Jumalaa.
Lue lisää uusimmasta Sana-lehdestä 39/2014
