Kriisi muuttanut Ukrainan seurakuntien lähetystyön suuntaa

 

Ukrainalaiset paikkaavat entisen Jugoslavian alueen lähetystyöntekijävajetta. Kiovan raamattuinstituutin lähetyslinjalla
opintoihin kuuluu muun muassa kielten opiskelua ja harjoittelujakso kentällä. Kuvassa linjan oppilaita. Kuva: Daniel Karplyk

Lähetystyön perinteisen ykköskohdemaan, Venäjän, työn vaikeutuminen on avartanut ukrainalaisten kirkonjohtajien perspektiiviä.

Ukrainan kriisi on johtanut maan seurakunnat suuntamaan työtään Venäjän sijasta uusille alueille. Esimerkiksi Ukrainan Helluntaikirkon seurakunnat ovat lähettäneet kahdenkymmenen vuoden aikana yli 300 lähetystyöntekijää Venäjälle. Nyt moni heistä on tullut kriisin takia takaisin kotimaahan, kertoo ruotsalaisen yhteiskristillisen idäntyön järjestön Ljus i Österin kansainvälisen työn johtaja Rauli Lehtonen.

Vaikka Venäjällä on edelleen paljon ukrainalaisia lähetystyöntekijöitä, he ovat kokeneet ennakkoluuloja ja vaikeuksia työssään kriisin puhjettua. Ukrainasta suunnataan nyt myös Balkanille ja Keski-Aasiaan. Seurakunnat ovat kiinnostuneet uudella tavalla myös Länsi-Euroopan suurkaupunkien venäläisvähemmistöistä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Suu­ria venäläisyhteisöjä on muun muassa Lontoossa, Pariisissa, Valenciassa ja Ateenassa. Heidän keskuudessaan on selkeä tarve venäjän kieltä taitaville evankeliumin julistajille, Rauli Lehtonen kertoo.

Lue juttu laajempana Ristin Voiton verkkosivuilta ja koko juttu Ristin Voiton numerosta 34/2015.

 

Aiheet

,