Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kosinta jää mieleen ja antaa rakkaudelle voimaa

 

Kysymys ja vastaus kosittaessa on oikeastaan tärkeämpi kuin kysymys alttarilla. – Alttarilla toistetaan se, mistä on sovittu jo aiemmin, Jason Lepojärvi sanoo. Kuvituskuva.
Pixabay

Herkkää ja merkityksellistä hetkeä osataan odottaa – silti se sisältää useimmiten yllätyksen.

Kosinta ja kihlaus on ainutkertainen hetki aviopareille. Kosintatilanne muistetaan ja tarinoita kerrotaan ystävien kesken mielellään.

Toimittaja heitti tätä juttua varten vapaamuotoisen kysymyksen Facebookiin: ”Miten sinua kosittiin? Miten sinä kosit?”. Erilaisia mukavia kertomuksia kertyi muutamassa tunnissa paljon. Kysyttäessä lupaa jakaa kokemuksia lehden lukijoiden kanssa, kaikki antoivat suostumuksensa. Onnellisista hetkistä on siis helppoa kertoa laajastikin.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kosinnan puitteet vaihtelevat elokuvamaisen romanttisista hyvinkin arkisiin. Yhteistä kosintahetkille näyttää olevan se, että ne ovat olleet kunkin pariskunnan näköisiä.

– Minua kosittiin metsässä, roihujen valossa. Kaunis rakkaudentunnustus runon muodossa, ja sitten rakkaani Juha polvistui ja kysyi suuren kysymyksen. Ihana kosinta ja ihana hetki, Elina Nieminen Mäntsälästä kertoo.

– Siitä tulee tänä vuonna 13 vuotta, Juha Nieminen kirjoittaa.

– Edelleen tuo hetki kuplii vatsassa!

Hannu ja Merja Rajalan hetki Seinäjoella oli arkisempi, joskin yhtä lailla mieleenpainuva.

– Istuimme autossa kaupungin korkeimmalla paikalla. Totesin, että ”ihmiset puhuu että meillä on jotain”. Vaimo vastasi, että niin puhuu, Hannu Rajala kertoo.

Sydämet olivat löytäneet toisensa. Pariskunta totesi, että ”eiköhän tartuta härkää sarvista”.

– Ja kiinni on pidelty. Ei ehkä ollut se kaikkein romanttisin kosinta, mutta hyvä siitä tuli, Hannu Rajala hymyilee.

 

”Kosinta ei enää johda aina avioliittoon”

Kosinta kihlauksen yhteydessä on monille tärkeä hetki. Naiset usein odottavat sitä mieheltä jännittyneinä, ja monet miehet panostavat kosintaan. Miksi kosinta on niin tärkeä?

– Voidaan sanoa, että kosinta on tärkeää niille, joille se on tärkeää, teologian tohtori ja rakkaustutkija Jason Lepojärvi sanoo.

– Jos avioliitto-instituutio ei ole tärkeä – kuten yhä useammalle ei ole – ei kosimisestakaan jaksa innostua.

Paljon rakkautta ja parisuhteita julkisuudessakin kommentoinut, rakkaustohtorin epävirallisen tittelin saanut Lepojärvi on havainnut kosimiseen liittyvää skeptisyyttä. Syynä on juuri avioliiton merkityksen haperoituminen.

– Trendi on se, ettei kosinta useinkaan johda avioliittoon.

– Jotkut myös ajattelevat, että kosinta on jonkinlainen jäänne patriarkaaliselta ajalta. Tämä kritiikki on hassua: voiko olla modernimpaa ja liberaalimpaa ajatusta, että kysyt henkilöltä itseltään tämän suostumusta avioliittoon. Kosinnassa nimenomaan kunnioitetaan toista oman elämänsä johtajana.

 

”Käden pyytäminen” kannattaa

Kosintaan liittyvä valmistelu ja etenkin ”käden pyytäminen” morsiamen vanhemmilta on Jason Lepojärven mielestä niin ikään arvokas ele.

– Kukaan ei enää tosissaan ajattele, että vanhemmat jotenkin päättäisivät asiasta. Viesti vanhemmille on kuitenkin se, että minulla on puhtaat jauhot pussissa ja arvostan tulevaa puolisoani. Haluan kasvotusten välittää vilpittömyyttäni ja tunnustella tulevia läheisiä sukulaissuhteita.

– Keskustelu avioliitosta morsiamen vanhempien kanssa voi myös hälventää mahdollisia ennakkoluuloja sulhasta kohtaan, Lepojärvi kuvailee.

 

Suuri kysymys

Lepojärven mielestä kosinnan yksi tärkeistä ulottuvuuksista on se, että se kertoo naiselle paljon miehestä.

– Kosinnassa viestitään sitä, että minä olen miettinyt tätä, olen ajatellut tätä, olen suunnitellut tämän sinulle ja nimenomaan sinulle. Se tuntuu naisesta hyvältä.

– Itse asiassa kosinnan kysymys avioliitosta on tärkeämpi, kuin kysymys tahtomisesta alttarilla. Alttarikysymyksessä oikeastaan juhlallisesti toistetaan se, mitä on jo aiemmin luvattu.

– Onhan kysymys siitä, tahdotko mennä kanssani naimisiin, järjettömän suuri kysymys, ja on selvää, että siihen liittyy myös arvoja ja symbolisia eleitä, kuten polvistuminen. Myös seuraukset ovat radikaalit, jos vastaus on myönteinen.

 

Kun yllätys eheyttää

Kosinta on harvalle sataprosenttinen yllätys. Joskus mies kuitenkin onnistuu yllättämään niin vakuuttavasti, että hankaloitunut suhdetilanne oikenee.

Maria ja Miika Savolan seurustelu oli jo päättynyt.

– Olimme eronneet minun päätöksestäni suhteen etenemättömyyden vuoksi, Maria Savola kertoo.

Maria lähti lomailemaan Bulgariaan. Eräänä päivänä hotellilla koettiin yllätys.

– Hotellihuoneen oveen koputettiin. Avasin oven, ja käytävällä oli Miika polvillaan kukkien ja sormuksen kanssa.

Maria ihailee Miikan peräänantamattomuutta tilanteessa.

– Erittäin rohkea mies. Olipa vielä kysynyt isältänikin luvan!

 

Voimavara avioliittoon

Jason Lepojärven mukaan kosinta voi olla myönteinen psykologinen voimavara – yksi monista asioista, joista voi ammentaa voimaa avioliitoon.

– Kosinta on kaunis muisto itsessään. Siihen voi aina palata, ja muistuttaa itseään, miltä sillä hetkellä tuntui, Lepojärvi sanoo.

Hän pääsi iltapäivälehtien lööppeihin kosimalla vaimoaan Iisaa kesken yliopistoluennon. Kosinta on katsottavissa Youtubessa.

– En varmaan tekisi mitään toisin. Meille se tapa oli juuri se oikea, Lepojärvi naurahtaa.

– Se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella. Kaikki riippuu tilanteesta ja persoonallisuuksista.

– Kosinnan ei tarvitse olla pömpöösi ja julkinen tapahtuma. Pimeällä parkkipaikalla tehty kosinta voi olla juuri se oikea.

 

”Mies otti esiin sormuksen…”

 

”Opiskelimme yhdessä ratkaisukeskeistä sielunhoitoterapiaa. Opiskeluviikonloppuna ensimmäisen luennon alussa Jukka meni luokan eteen ja sanoi, että hänellä olisi tällainen ratkaisukeskeinen tehtävä, mihin hän tarvitsisi minun apuani.

Ymmälläni menin sinne eteen ja siellä Jukka polvistui ja kosi minua reilun neljänkymmenen todistajan edessä. Jälkikäteen olemme vitsailleet, että olisi ainakin ollut sielunhoidollinen apu lähellä, jos olisin vastannut kieltävästi. Mutta minä vastasinkin joo!”

Ilona ja Jukka Saarela

 

 

”Joni järjesti meille valokuvauksen Nukarinkoskella. Aikamme poseerattuamme aloin jo vähän ärsyyntymään. Paikka kosinnalle olisi ollut täydellinen, koska siellä seurustelummekin alkoi.

Kuvaaja asetteli kameraa alustalleen, ja Joni alkoi vaikuttamaan vähän hermostuneelta. Yhtäkkiä sivusilmällä huomasin, että Joni polvistui ja kysyi, tulenko hänen vaimokseen. Ja minä vastasin, että totta kai tulen!

Kaikki oli suunniteltu valmiiksi, paikka ja se hetki. Maailman romanttisinta, sanon minä!”

Milka ja Joni Suomalainen

 

”Olimme 1997 kalastuslaiturilla Floridassa. Kuun heijastuessa merenpinnasta vaihdoimme sormuksia. Tässä kuussa tulee täyteen 20 vuotta yhteistä avioliiton polkua.”

Nina ja Ville Saarikangas

 

”Menimme kihloihin Pohjois-Espanjassa, Urkiolassa vuorilla. Samaan aikaan soivat kirkonkellot laaksosta. Sormusten vaihdon jälkeen rukoilimme yhdessä ja pyysimme Taivaan isän siunausta aikeillemme.”

Berit ja Sami Waris

 

”Olin tulossa töistä poikaystävän kotiin. Oli seurustelun vuosipäivä. Ovella odotti hermostunut mies, jonka koti kiilsi ja tuoksui puhtaalta. Markku antoi kimpun ruusuja, ohjasi minut istumaan nojatuoliin ja antoi valokuva-albumin meistä, jonka hän oli tehnyt itse.

Viimeisellä sivulla oli viivoitin, jossa on reikiä. Sillä oli minun nukkuessani päiväunia mitattu sormuskokoni. Markku polvistui eteeni ja otti esille sormuksen ja kysyi itkuisin silmin, vapisevalla äänellä, ’tahdotko vaimokseni?’.

Isältäni oli pyydetty kättä jo aiemmin, ja vanhempani tiesivät, mikä kosintapäivä tulisi olemaan.

Vastasin kyllä!”

Joanna ja Markku Heikkilä

 

Aiheet