Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Kollegan puolesta rukoilu johti määräaikaiseen lomautukseen

 

Kuvakaappaus You Tube-videosta, jossa Victoria Wasteney kertoo tapauksestaan ITV Londonin haastattelussa.

Victoria Wasteneyn lomautuksen syynä oli kristillisen kirjan lainaaminen muslimi-kollegalleen ja rukoilu tämän puolesta.

Itä-Lontoossa työterveyshuollon terapeuttina toimiva Victoria Wasteney lomautettiin viime keväänä yhdeksäksi kuukaudeksi hänen lainattuaan muslimi-kollegalleen kristillisen kirjan ja rukoiltuaan tämän puolesta työpaikalla, uutisoi Telegraph. Lisäksi Wasteney oli kutsunut kollegaansa seurakuntansa tapahtumiin, kuten urheilupäivään ja ihmiskaupanvastaiseen tilaisuuteen.
Työnantaja nimitti tätä kiusaamiseksi. Lomautuksen lisäksi Wasteney sai kirjallisen varoituksen, ja työpaikalla tehtiin järjestelyjä kuvatun kaltaisten tilanteiden välttämiseksi.
Tapaus on herättänyt Iso-Britanniassa keskustelua uskonnollisen ilmaisun vapaudesta. Kansalaisjärjestö Christian Corncernin mukaan työtuomioistuin pyörsi aiemman päätöksensä ja antoi Wasteneylle luvan valittaa rangaistuksestaan.

 
Kylvaja artikkelibanneri