ISIS mestasi ja ristiinnaulitsi 11 kristittyä avustustyöntekijää Syyriassa

 

Kuvakaappaus You Tube-videosta, jossa ISIS:n panttivanki kertoo kokemuksiaan CNN:n haastattelussa.

Julman väkivallan syynä oli islamin hylkääminen.

Christian Today uutisoi, että ISIS vangitsi 11 Christian Aid Missionin paikallista työntekijää Syyriassa Aleppon lähellä sijaitsevassa kylässä 7. elokuuta. Joukossa oli kaksi naista ja yksi lapsi. Heitä syytettiin islamin hylkäämisestä. Säilyttääkseen henkensä heidän tuli kieltää uskonsa ja jättää maa.

 
Christian Aid Missionin mukaan työntekijät tiesivät vaarat ja heitä oli kehotettu poistumaan alueelta kun ISIS ja muut kapinallisryhmät olivat jo aiemmin ottaneet Aleppon ja lähikylät haltuunsa. He halusivat kuitenkin jäädä auttamaan ja osoittamaan tukeaan jäljelle jääneille syyrialaisille.

Hgin rttukoulu vkot 31 ja 32 Smy

 
Työntekijöiden perheenjäsenet kertoivat, että 28. elokuuta ISIS:n sotilaat veivät työntekijät kahdessa ryhmässä kyläläisten eteen, missä heiltä julkisesti kysyttiin, olivatko he hylänneet islamin ja kääntyneet kristityiksi. Heitä vaadittiin kieltämään Kristus. Kieltäytymistä seurasi hillitöntä väkivaltaa.

 
Kolmen miehen ryhmässä oli mukana tiiminjohtajana toimineen miehen 12-vuotias poika. ISIS:n sotilaat katkoivat pojalta sormenpäät yksitellen isänsä edessä ja hakkasivat pojan vakavasti. He vaativat isää kieltämään uskonsa, jolloin he lopettaisivat pojan kiduttamisen. Lopulta kaikki neljä miestä hakattiin ja ristiinnaulittiin. He roikkuivat risteillä kaksi päivää vierellään kyltti, jossa luki ”vääräuskoiset”.

 
Samana päivänä järjestön muut kahdeksan työntekijää kokivat saman julkisen painostuksen kylän toisella laidalla. Tässä ryhmässä olivat mukana 29- ja 33-vuotiaat naiset. He puhuivat rauhasta ja Kristuksen rakkaudesta, rukoillen taistelijoiden puolesta, mikä johti heidän julkiseen raiskaamiseen ja julmaan väkivaltaan. Tämän jälkeen kaikki kahdeksan avustustyöntekijää pakotettiin polvilleen ja heidän päänsä katkaistiin. Kyläläisten mukaan jokainen kuoli rukous huulillaan. Myös heidän ruumiinsa nostettiin risteille.
Christian Aid Missionin mukaan kristillinen maanalainen seurakunta kasvaa Syyriassa ISIS:n terrorista huolimatta.

 
Kylvaja artikkelibanneri