Kirkon vahva kasvu Afrikassa ja Aasiassa jatkuu

Lapsia kirkossa Intiassa.

Kirkkoon perheineen tulleet lapset latelevat raamatunjakeita ulkomuistista Intian Tamil Nadun osavaltiossa. Kuva: Annaleena Pakkanen.

Maailmanuskonnoista vain kristinusko on levinnyt merkittävästi jokaiselle mantereelle. Vuosina 1970−2019 kristinuskon kannatus kasvoi Aasiassa peräti 426 prosentilla. Vs. lähetysteologi Jukka Kääriäinen pohtii, mitä kristinuskosta puuttuu.

Mitkä ovat keskeisimmät muutokset tuoreessa Maailman uskonnot -tilastossa edellisvuoteen verrattuna? Ensiksi: islaminuskoisten määrä lisääntyi nopeammin kuin kristittyjen määrä (1,95 % vastaan 1,27 %, vuosittainen kasvuprosentti). Toiseksi: kirkon vahva kasvu Afrikassa (2,89 %) ja Aasiassa (1,89 %) jatkui. Kolmanneksi: kristittyjen vaino ja uskonnollisen vapauden rajoittaminen on voimistunut.

Lähetysteologisen aikakauslehden International Bulletin of Missionary Researchin (IBMR) tuoreimmassa numerossa tutkiskellaan kristinuskon globaalia tilannetta kysymyksellä ja otsikolla: Kristinusko 2019 – mitä puuttuu? IBMR esittää kolme aihetta, joita tulisi tieteellisesti tutkia syvemmin: naisten rooli maailmanlaajuisessa lähetystyössä, lyhytaikainen lähetystyö sekä rahan ja lähetystyön suhde.

PS Lemmetyinen Kyynel ja kiitos

Mikä tai mitä sinun mielestäsi nykypäivän kristinuskosta puuttuu? Kysymystä voi tarkastella monesta näkökulmasta ja monella tasolla, myös henkilökohtaisesti. Mitä kirkostasi, hiippakunnastasi, seurakunnastasi, messustasi tai kristillisestä kokemuksestasi puuttuu? Mitä puuttuu kirkon rakenteista, julistuksesta, viestinnästä, nuorisotyöstä, diakoniatyöstä, lähetystyöstä?

Missä olisi parantamisen varaa, mitä puuttuu? Muutamia kommentteja keskusteluista ja sosiaalisesta mediasta: Raha. Yhteisöllisyys. Tasa-arvo. Avaramielisyys. Suvaitsevuus. Erilaisuuden sieto ja tunteminen. Hyvä saarnataito. Raamatun tuntemus. Sitoutumista Raamatun oppiin ja luterilaiseen tunnustukseen. Hengellinen elämä. Joustavuus kirkon rakenteissa. Keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Selvyyttä evankeliumista ja kristityn perusidentiteetistä. Lähetysnäky.

Sitten muutamia havaintoja uskontotilastojen valossa ja omasta kokemuksestani.

Ainoa maailmanlaajuinen uskonto on kristinusko

Mitä puuttuu maailmanlaajuisesta uskontotilanteesta? Tilastojen mukaan muiden uskontojen kuin kristinuskon kehittyminen todellisiksi globaaleiksi uskonnoiksi. Valtaosa islamin, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden harjoittajista asuu sen kulttuurin alueella, josta heidän uskontonsa on peräisin.

Ainoastaan kristinusko on levinnyt merkittävästi jokaiselle mantereelle. Kristityistä 24,48 prosenttia asuu Afrikassa, 23,75 prosenttia Latinalaisessa Amerikassa, 21,73 prosenttia Euroopassa, 15,42 prosenttia Aasiassa ja 9,14 prosenttia Pohjois-Amerikassa.

Entä mitä globaalista kristinuskosta puuttuu? Kirjailija, pastori Timothy Keller toteaa, että kunnioittava keskustelukulttuuri teologisesti liberaalien ja konservatiivien välillä puuttuu Pohjois-Amerikasta. Väittäisin, että sama puuttuu maailmanlaajuisella tasolla pohjoisten ja eteläisten kirkkojen väliltä, erityisesti aroissa, sosiaalis-eettisissä kysymyksissä, kuten seksuaalisuus.

Kiistanalaisissa aiheissa katsotaan liian helposti vastapuolen olevan väärässä, eikä pelkästään väärässä, vaan häntä halveksitaan tyhmänä, vaarallisena, jopa vihollisena. Peräti tahtokin kunnioittavaan keskustelukulttuurin usein puuttuu.

Kristinuskon suosio kasvaa Aasiassa räjähdysmäisesti

Kristinuskon kannatus kasvaa Aasiassa räjähdysmäisellä vauhdilla: 426 prosentilla vuosien 1970−2019 välillä. Mutta mitä Aasian kristinuskosta puuttuu?

Nostan esiin kaksi asiaa. Ensiksi osallistuvan johtajuuden puutteen. Vaikka se on ongelma myös muualla, seuraa Aasian hierarkkisesta kulttuuriperinteestä helposti, että naisten ja nuorten rooli seurakuntien johdossa on heikko. Konfutselainen sekä muut vastaavat perinteet arvostavat ikää ja kokemusta. Samalla ne helposti sulkevat pois nuorten ja naisten äänet.

Toiseksi Aasiasta puuttuu mielestäni selkeys evankeliumin perusolemuksesta Jumalan lupauksena, jonka monet ulottuvuudet täyttyvät Kristuksessa (2. Kor. 1:20).

Aasian kontekstuaaliset teologiat ovat poikkitieteellisyydessään monella tapaa rikastuttaneet kirkkojen elämää. Mutta niiden heikkoutena on ollut varjostaa selkeää käsitystä evankeliumista lupauksena, joka toteutuu Kristuksessa ja Kristuksen tähden.

Pappien koulutuksen puute altistaa Kiinassa harhaopeille

Entä millä tavoin kristinusko Kiinassa voisi vahvistua? Tässäkin nostan esiin kaksi havaintoa. Ensiksi, että polttavin tarve kiinankielisessä kirkossa on vahvasta, raamatullisesta teologisesta koulutuksesta. Kirkko Kiinassa kasvaa niin nopeasti, että seurakunnille ei riitä tarpeeksi teologista koulutusta saaneita työntekijöitä.

Varsinkin maaseudun seurakunnissa saattaa toimia pappeja, joiden koulutus ei yllä peruskoulua pidemmälle. Tällainen teologisen osaamisen puute altistaa kirkon ja kristityt harhaopeille.

Koska kiinalainen kulttuuriperinne perustuu häpeäkulttuuriin, toinen asia (taito), joka kiinalaisesta kristinuskosta puuttuu, on ongelmien aito kohtaaminen ja rakentava selvittäminen.

En nosta länsimaista kulttuuria tai ongelmanratkaisutapaa paremmaksi, vaan totean, että häpeäkulttuuri tekee ongelmien aidon kohtaamisen ja todellisen selvittämisen haasteelliseksi. Ratkaisu kuitenkaan ei ole länsimainen selkkausten ratkaisumalli, vaan evankeliumin syvempi, aidompi soveltaminen kiinalaiseen kristinuskoon ja sydämeen.

Toisaalta vajavaisuuskriisissä on myös aina mahdollisuus kasvuun. Kiinankielisessä merkissä ”kriisi” yhdistyy kaksi merkitystä: vaara ja mahdollisuus.

Vaikka oma uskomme, kirkkomme tai maailmanlaajuinen kristinusko olisi kuinka puutteellista tahansa, kirkon Herra ja pelastaja ei ole luopunut kirkostaan, vaan lupaa evankeliumissa läsnäolonsa (Matt. 28:20) ja uudistavan voimansa (Ilm. 21:5) meille jokaiselle. Siitä saamme kiittää, sitä julistaa ja sitä toivossa odottaa kukin omalla paikallamme.

Jukka Kääriäinen

Kirjoittaja on filosofian tohtori (PhD, Fordham, New York) ja toimii Kirkon lähetystyön keskuksen vs. lähetysteologina. Teksti on julkaistu Lähde-lehdessä 1/2019.