Kirkon työntekijät talkoilevat kodeissa ja kertovat Jeesuksesta

 

Tansanialainen piispa Andrew Gulle (keskellä) palaa Suomen vierailultaan kotiin syyskuun viimeisenä päivänä. Kuva: Lasse Lampinen, Kirkon kuvapankki

Victoriajärven alueella jokainen tansanialainen kristitty kertoo evankeliumia niille, jotka eivät sitä vielä ole kuulleet. Kirkon työntekijät tekevät jopa 180 hengen joukolla viikon kestäviä lähetysmatkoja yksittäisiin kyliin.

Tansanian evankelis-luterilaisessa kirkossa on huutava pula papeista. Uusia seurakuntia syntyy kuin sieniä sateella.

– Usein kristitty lääkäri tai opettaja kertoo lähipiirilleen Jeesuksesta ja perehdyttää kiinnostuneet kristinuskon tärkeimpiin sisältöihin. Pian kutsutaan paikalle pappi, jotta tämä kastaisi heidät ja auttaisi seurakunnan perustamisessa, kertoo piispa Andrew Gulle Victoriajärven itäisestä hiippakunnasta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Kirkon työntekijät ovat koko ajan ”liikenteessä”. He lähtevät suurella joukolla viikon ajaksi yhteen kylään:

– Siellä he jakaantuvat noin kymmenen hengen tiimeihin. Tiimi kolkuttaa kotioville ja auttaa perheitä arjen askareissa samalla Jeesuksesta kertoen.

Kylässä järjestetään myös suuri, evankelioiva tilaisuus, jossa puheen lomassa tanssitaan ja ylistetään Jumalaa menevän gospel-musiikin soidessa, afrikkalaiseen tapaan.

Tilaisuuden päätteeksi pastorit kastavat niitä, jotka ovat tehneet päätöksen lähteä uskon tielle.

Illan pimentyessä näytetään Jeesus-elokuva suurelta valkokankaalta.

Juuri nyt Victoriajärven itäisen hiippakunnan lähetystyö on suuntautumassa saariin. Sitä varten on suunnitelmissa hankkia vene.

Näitä kuulumisia piispa Andrew Gulle kertoi mm. Ikaalisten seurakunnan järjestämässä lähetysseminaarissa syyskuun puolivälissä.

Tiivis yhteys Suomeen

Victoriajärven itäinen hiippakunta perustettiin lähes 30 vuotta sitten. Suomen Lähetysseura oli ensimmäinen lähetysjärjestö, joka sen kanssa aloitti yhteistyön.

Niinpä sen verkkosivuilta löytyy myös Andrew Gullen puhutteleva henkilöhistoria.

Äidin kuoleman jälkeen poika kasvoi setänsä perheessä, joka kuului luonnonuskonnon harjoittajiin. Kristinuskosta Andrew kuuli koulussa.

– Perjantaisin koululle tuli evankelista opettamaan, ja menin kuuntelemaan. Hän kertoi, miten Jeesus kutsui Sakkeusta, joka oli kiivennyt puuhun. Silloin minäkin ymmärsin, että Jumala etsii meitä kaikkia, muistelee piispa ensituntumaansa kristinuskoon.

Evankelista kutsui pojan kirkkoon, ja tämä aloitti kasteopetuksen. Sedän perhe oli järkyttynyt, kun Andrew halusi kasteelle.

– Kylässä asui kristitty perhe, joka ei ollut kovin esimerkillinen. Sukulaiset pelkäsivät, että minustakin tulee laiska enkä pidä huolta sedästä ja tämän vaimosta, kun he vanhenevat.

Andrew Gulle kuitenkin osoitti perheelle, että pelko oli turha. Raamattukoulun jälkeen hän toimi kotiseudullaan evankelistana.

Vuonna 1991 Gulle pääsi opiskelemaan Makumiran yliopistoon Lähetysseuran stipendiaattina. Pappisvihkimys oli 2008, josta lähtien hän toimi seurakuntapappina.

Näinä aikoina myös isästä ja sedän perheestä tuli kristittyjä.

Edellisen piispan tapaturmainen kuolema muutti äkisti Gullen työtehtäviä.

Hän ehti suorittaa maisteritutkinnon kolme kuukautta ennen piispaksi tuloaan.