Kirkkokoira Muksiksella on Kaarinan seudulla laajeneva fanijoukko

 

Kirkkokoira Muksis oli ”työtehtävissään” emäntänsä Anna-Kaisa Leppäsen kanssa Kuusiston tiekirkkokauden avajaisissa. Kesätapahtumassa musisoi Miika Hjorth (oik.), teknisenä apuna palveli Aaro Tukia. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Yorkshirenterrieri Muksis tykkää uusista ihmisistä ja rapsutuksista – ja on omiaan herättämään iloa Luojan luomistyöstä.

Muksis ei protestoi, vaikka kesäpaiste on polttavimmillaan Kaarinassa Kuusiston kirkon pihamaalla.

Nelitassuinen kiirehtii iloisesti ja virkeästi tervehtimään outoakin tulijaa, jota se katsoo silmiin häntää heiluttaen, rapsutusten toivossa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina Muksis oli seurakuntatyössään ihan pääroolissa, sillä Kuusiston kirkon nurkilla otettiin käyttöön QR-koodein tehdyt Kirkkokoiran kintereillä -rastit. Niistä avautuu kirkkotietoutta ja evankeliumia lapsia kiinnostavalla tavalla.

Muksiksen emäntä on Kaarinan seurakunnan viestijä ja osa-aikainen diakoniatyöntekijä Anna-Kaisa Leppänen, joka on aiemmalta ammatiltaan sairaanhoitaja.

– Niissä tehtävissä kiinnostuin eläinavusteisesta toiminnasta ja pääsin näkemään, miten paljon iloa ja hyvää mieltä lemmikit voivat ikäihmisille tuottaa – laitoksissakin. Ajattelin, että samaa ideaa voisi hyödyntää kirkon palveluksessa.

Kun esimies näytti vihreää valoa, kirkkokoira pääsi aloittamaan pestinsä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä.

Muksis on vipeltänyt jo reilun viiden vuoden ajan lasten ja nuorten leireillä, perhekerhoissa ja ikäihmisten toiminnassa sekä ehtinyt edistää seurakuntavaali-innostusta vuonna 2018.

Syksyllä kirkkokoira nähdään mitä todennäköisimmin myös pienillä pyhiinvaelluksilla.

– Muksiksen tehtävä on levittää ympärilleen hyvää mieltä ja iloa sekä kutsua kaikenikäisiä mukaan seurakunnan toimintaan. Ja kyllähän Muksis on hyvin tehtävänsä hoitanut! Kaarinassa sillä on laajeneva fanijoukko, joka seuraa aktiivisesti kirkkokoiran kuulumisia sosiaalisesta mediasta.

Anna-Kaisa Leppänen kertoo, että Muksiksen paikalla olosta tiedotetaan aina etukäteen.

– Se ei koskaan ilmesty seurakunnan tapahtumaan tai yhteistyökumppanin tilaisuuteen ilman järjestäjän tai vastuuhenkilön lupaa.

Muksiksen voi nähdä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestinnässä myös piirroshahmona, joka on kuvittajan ja graafisen suunnittelijan, Kirsi Tapanin, käsialaa.

Emäntä kuvailee lemmikkiään huomiota rakastavaksi, kiltiksi ja innokkaaksi koiraksi, joka ei väsy leikkimään. Heitettyä palloa se jaksaa hakea kymmeniä kertoja peräkkäin.

Muksis on myös yllättävän tilannetajuinen ja hienotunteinen.

Se käyttäytyy asiallisen rauhallisesti hoivakodeissa mm. Alzheimer-potilaiden seurassa.

– Yksi perisynti sillä kyllä on: suuri viehtymys herkkuihin. Kookas korvapuusti hupeni pieneen koiraan täällä Kuusiston tiekirkkokauden avajaisissakin, kun pullakori jäi hetkeksi väärään paikkaan, naurahtaa Leppänen.