Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Kirkkokansan raamattupäivään odotetaan satoja osallistujia

 

Lahden Ristinkirkko kutsuu Raamatun äärelle. Kuva Seppo Vänskä

Kirkkokansan raamattupäivää vietetään maaliskuun 9. päivä lauantaina Lahden Ristinkirkossa. Aiheena on Rohkeasti eteenpäin. Kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma sai alkunsa kirkon aktiivien huolesta, mihin olemme menossa yhteiskunnassa ja kirkossa.
– Näytti miltä näytti, ei ole syytä masennukseen. Risti pysyy, hauta on tyhjä ja taivas auki, rohkaisee yksi tapahtuman puhujista, toiminnanjohtaja Timo Junkkaala Suomen Raamattuopistosta.

Järjestelijöiden puolesta Esko Ojala muistuttaa, että samana viikonloppuna on Lahdessa Salpausselän kisat, joten osallistujia pyydetään saapumaan ajoissa paikalle. On tiedossa, että eri puolilta Suomea on järjestetty bussiretkiä tapahtumaan.
– Parkkipaikkoja on rajoitetusti. Meillä on käytettävissä seurakunnan omat parkkipaikat ja yhteiskoulun piha vain, Ojala kertoo.

Viidesläisten järjestöjen, Kansanlähetyksen, Kylväjän, Raamattuopiston, Sanansaattajien ja Opiskelija ja koululaislähetyksen, yhteishankkeen tavoitteena on rohkaista uskovia Raamatun sanalla ja rukouksella, jotta nämä voisivat toteuttaa oman kutsumuksensa yhteiskunnassa ja kirkossa. Tapahtuman järjestäjänä on myös Keski-Lahden seurakunta.

Kello kymmenen alkavan tapahtuman ohjelmassa on raamattutunteja ja lyhyitä puheenvuoroja Jumalan pyhyydestä, Kristuksen antamasta toivosta ja seurakunnasta. Yhteiselle rukoukselle on varattu aikaa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Tilaisuudessa lauletaan tekeillä olevan laulukirjaan, Viisikieliseen, hyväksyttyjä lauluja.

Puhujina ovat muun muassa Raimo Mäkelä, Mika Tuovinen, Jussi Miettinen, Jari Nordman ja Timo Junkkaala. Musiikista vastaavat Tuomas Auvinen ja Aarni Seppälä sekä Ristin kirkon urkuri Pauli Pietiläinen. Päivän juontavat Vuokko Vänskä ja Jukka Kallioinen.

Lapsiperheet toivotetaan myös tervetulleiksi, sillä lapsille on ikäryhmittäin omaa ohjelmaa.

Raamattupäivän lopuksi kello 17 vietetään Herran pyhää ehtoollista, jonka toimittaa Keskilahden seurakunnan vt. kirkkoherra Miika Hämäläinen.

Lauantaina on Lahteen luvattu kaunista pakkassäätä.