Kirkko kasvaa Thaimaassa, kun ihmiset etsivät vastauksia

 
Maaseutukylän asukkaat saavat omat radiot.

− Media on hyvä väline Jumalan valtakunnan työssä, vakuuttaa Noppakhun Prasobkiatkit. Hän jakoi radioita maaseutukylän asukkaille Sam Phan -nimisen kaupungin lähettyvillä. Kuva: Annaleena Pakkanen.

Thaimaassa sanotaan, että olla thaimaalainen on yhtä kuin olla buddhalainen. Silti maassa syntyy yhä uusia kristillisiä seurakuntia.

− Thaimaassa ei ole vaikeaa olla kristitty, sillä meillä on uskonnonvapaus. Vaikeaa on sen sijaan kääntyä kristityksi buddhalaisuudesta, joka on niin syvästi sidoksissa thai-kulttuuriin. Täällä sanotaan: ”olla thaimaalainen on yhtä kuin olla buddhalainen”, kertoo Noppakhun Prasobkiatkit medialähetysjärjestö FEBC-Thaimaasta (Far East Broadcasting Company).

Vähemmistökielistä ohjelmatoimintaa johtava Noppakhun Prasobkiatkit on itsekin taustaltaan buddhalainen. Hän oli viisihenkisessä lapsuudenperheessään viimeinen, josta tuli kristitty.

Radio Dei Jumis

Thaimaan noin 70 miljoonasta asukkaasta suurin osa on buddhalaisia, ja kristittyjä on noin prosentti. Tilastojen mukaan kirkko on tällä vuosikymmenellä kasvanut nopeasti. Varsinkin seurakuntien määrä on moninkertaistunut:

− Vuonna 2000 seurakuntia oli noin tuhat, nyt niitä on noin 5000. Ne ovat enimmäkseen maan pohjois- ja keskiosissa. Ihmiset eivät enää löydä vastauksia siitä, mihin ovat aiemmin uskoneet, vaan he etsivät nyt muualta, Noppakhun Prasobkiatkit selittää.

Raamattukirjekurssilla yli 23 000 opiskelijaa

Median ansiosta tietoa kristinuskosta on myös saatavilla. FEBC tekee Thaimaassa radioitavia ohjelmia thain ja thai isaanin kielellä sekä tuottaa lyhytaalloilla radioitavia ohjelmia 17 kansallisella kielellä.

FEBC-Thaimaalla on puhelinpäivystys, joten joku työntekijä vastaa aina kuuntelijoiden soittoihin. Palautetta kertyy myös kirjeitse ja viesteinä. Keskimäärin kuuntelijoilta tulee noin 2000 yhteydenottoa kuukaudessa.

Kristinuskosta kiinnostuneille on tarjolla raamattukirjekurssi, jota käy tällä hetkellä yli 23 000 opiskelijaa. Ja kun kuuntelija haluaa löytää kotinsa läheltä seurakunnan, järjestö auttaa myös siinä. Usein joku työntekijä lähtee mukaan kirkkoon.

− Thaimaassa ihmisten täytyy saada kuulla Jeesuksesta, ja haluamme tehdä radiotyötä vielä nykyistä enemmän, Noppakhun Prasobkiatkit sanoo.

Kirjoitus on julkaistu joulukuun Lähde-lehdessä 4/2019.

 
Sansa artikkeli1