Kirjamyyjä jo pikkupoikana – Aikamedian uusi toimitusjohtaja karaistui lähetyslentäjänä

 

– Haluan liiketoiminnan kehittämisen ohella panostaa erityisesti Aikamedian työntekijöiden hyvinvointiin. Parhaat tulokset nousevat hyvästä mielestä, Ola Kumpulainen sanoo. (Juha Juurikkamäki)

Lentokoneen ohjaamossa ja liike-elämässä taitonsa näyttänyt helluntaikodin kasvatti Olavi Kumpulainen siirtyy luotsaamaan helluntaiseurakuntien kustannustoimintaa.

Olavi ”Ola” Kumpulaisen juuret ovat syvällä helluntailiikkeen maaperässä ja kustannustoiminnassa. Hengellinen kirjallisuus oli näkyvästi läsnä jo hänen lapsuudenperheessäänHeikki-isä toimi saarnaajatoimensa ohella Ristin Voiton aluetoimittajana, levitti kirjoja ja äänitteitä, myi tuhansia joululehtiä ja hankki myös suuren määrän uusia lehtitilauksia. 

– Isällä oli käytössään vanerinen kirja- ja äänitemyyntilaukku, jonka hyllyjen etulaidat oli tehty nailonlangoista. Pikkupoikana joskus soittelin niitä telttakokouksessa aikani kuluksi, Kumpulainen hymyilee. 

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Myös liike-elämäosaaminen ja yhteistyötaito tulivat pojassa esille jo varhain. 

– Juhannuskonferenssissa keksimme kaikenlaista yhdessä serkkuni Mikael Juntusen kanssa, joka työskentelee nykyisin Radio Dein toimittajana. Minä soitin torvea ja haitaria, ja Mikael keräsi rahaa ohikulkijoilta. 

Haitarin ja trumpetin soitolla poika ihastutti yleisöä kymmenvuotiaana myös Juhannuskonferenssin pääteltassa 1979, kun suuressa lastentapahtumassa juhlittiin 50-vuotiasta Hyvä Paimen -lehteä. 

Helluntailiikkeen organisaatioon Olavi Kumpulainen tutustui ensimmäisen kerran vierailuilla, joita hän isänsä mukana teki kustannusliike Ristin Voiton toimitiloihin Vantaan Tikkurilassa. 

– Sieltä jäi parhaiten mieleeni talon eteisaulassa sijainnut puinen norsu. 

Nyt nämä vuosikymmenien takaiset muistot ovat palautuneet taas helluntaikodin kasvatin mieleen, kun Aikamedian hallitus valitsi hänet keväällä yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. 

 

Olavi Kumpulainen on ehtinyt tehdä ansiokkaan elämäntyön lähetyslentäjänä, ja sekin alkoi kristillisestä kirjasta. 

Yläkoulun esitelmää varten piti löytää jokin aihe, ja Heikki-isä ehdotti 14-vuotiaalle pojalleen Hannu Nikusen omaelämäkertaa Hanski (RV-kirjat, 1983). Siinä Nikunen kertoo omasta uskoontulostaan ja tiestään lentäjäksi. 

– Kun olin lukenut tuon Hanskin tarinan, minulla ei ollut epäilystäkään tulevasta tehtävästäni. Lähetyslentäjän ura oli sen jälkeen joka päivä mielessäni. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

 

Juhannuskonferenssissa vuonna 1979 nuori Olavi Kumpulainen soitti samanaikaisesti trumpettia ja haitaria Hyvä Paimen -lastenlehden 50-vuotisjuhlassa. (RV-arkisto)

 

Seitsemäntoistavuotiaana Olavi Kumpulainen muutti Kiuruvedeltä Helsinkiin opiskelemaan. Lähetyslentäjän tehtäviin tähtäävä nuori mies valmistui lentokonemekaanikoksi, liikennelentäjäksi ja lennonopettajaksi. 

Kymmenen vuotta Hanski-kirjan lukemisen jälkeen hänen unelmansa toteutui: Kumpulaisen tie vei Etiopiaan Fidan ja MAFin palvelukseen. Vuodet 1996–2004 hän toimi Papua-Uudella-Guinealla lähetyslentäjänä. 

– Työstä on tehnyt mielenkiintoisen se, että olen päässyt lennättämään maailman köyhimpiä ja rikkaimpia ihmisiä. Lähetyskentällä olen saanut paljon kokemusta myös yrittäjyydestä ja hengellisistä ulottuvuuksista. 

 

Lentämisen ohella Kumpulaisella on vahva näyttö liike-elämässä. Hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien yrittäjänä ja omistajana Infradex-nimisessä yrityksessä, joka on Suomen johtava lämpökuvausjärjestelmien maahantuoja, huoltoliike ja lämpökuvauksen sekä infrapunatekniikan kouluttaja. 

Kumpulaisen omistama Kumpu Group on puolestaan perheyritys, jonka aputoiminimi Kumpu Air on erikoistunut liikelentojen välittämiseen. 

– Lentoliikenteen seisahtuessa koronan takia myös meidän liiketoimintamme pysähtyi. Pohdimme vaimoni Olgan kanssa vaihtoehtoisia liiketoimintamahdollisuuksia, muunsimme pikavauhtia lämpökameroiden esittelyveneen kahvilakäyttöön sopivaksi ja kehitimme venekahvilakonseptin. Liikkuva kahvilamme toimi lähinnä Helsingin Kalasataman rannassa. Se keräsi nopeasti vakituisia asiakkaita ja tarjosi kesätöitä myös perheemme lapsille. 

Koronaoloissa osoitettu muuntautumiskyky palkittiin Vantaan yrittäjien Vuoden Yrittäjä 2020 -tunnustuksella. Myös tulevaisuus Kumpu Groupin toiminnassa näyttää hyvälle. 

Infradex Oy on puolestaan juuri saanut maahantuontiluvat lämpökameroille Baltiaan ja Espanjaan. Töitä on luvassa pitkälle eteenpäin. 

 

Olavi Kumpulainen oli asettunut asumaan Espanjaan, kun Aikamedian hallitus yllättäen pyysi häntä toimitusjohtajan tehtävään. 

– Luulin ensin, että heillä oli väärä puhelinnumero. Soittaja oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että numero oli ihan oikea ja mieskin sopiva tehtävään, Kumpulainen kertoo. 

– Pyysin aikaa vastauksen antamiseen ja johdatuksen etsimiseen. Ja juuri samana päivänä, kun meillä oli tarkoitus käsitellä asiaa uudelleen, eräs suuri pörssiyhtiö otti yhteyttä ja teki ostotarjouksen yrityksestämme. Koimme sen yhtenä viestinä siitä, että Aikamedian kutsuun tuli suhtautua vakavasti. 

Kumpulaiset palasivat toukokuussa Espanjasta Vantaan Itä-Hakkilaan, jossa heillä on oma talo. Uusi toimitusjohtaja valmistautuu parhaillaan ensi kuussa alkavaan pestiinsä. 

 

Olavi Kumpulaisella on valmiiksi hyvät suhteet moniin helluntailiikkeen keskeisiin vaikuttajiin. Yksi heistä on Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen. 

– Kun isäni aikoinaan kirjoitti käsin ensimmäistä nuorten kirjaansa, hän luki tekstiä ääneen sängyllä pitkällään pötkötellen ja silloinen lukiolaispoika Esko hakkasi sitä koneella puhtaaksi, Kumpulainen nauraa. 

Uudella toimitusjohtajalla on muutenkin lämmin suhde helluntaiyhteisöön. 

– Olen kokenut sen aina hengelliseksi kodikseni, hän sanoo. 

– Mielestäni Aikamedialla on tärkeä tehtävä helluntaiseurakuntien yhteisenä organisaationa. Yhtiö tukee uskovia ja seurakuntia tuottamalla laaja-alaisesti kristillisiä palveluja ja materiaaleja. 

Aikamedian uusimmassa tuotannossa Kumpulaista ovat ilahduttaneet erityisesti Sana elämään -kommentaariraamattu ja Klaus Korhosen Paimenen päiväkirja. 

Viime päivät Kumpulainen on käyttänyt tutustumalla taloon ja uusiin työtovereihin. 

– Tulen toimitusjohtajan tehtävään kustannusalan ulkopuolelta, olen liikkeellä nöyrällä mielellä ja luotan siihen, että Pyhä Henki antaa minulle tarvittavan viisauden. 

 

KUKA 

Olavi ”Ola” Kumpulainen 

  • 52-vuotias ammattilentäjä ja lennonopettaja (Salpauslento Oy) 
  • omistajayrittäjä Kumpu Group Oy:ssä ja Infradex Oy:ssä 
  • Vantaan Yrittäjät ry:n Vuoden Yrittäjä 2020 -palkinto liiketoiminnan innovatiivisesta kehittämisestä 
  • raamattu- ja lähetyskoulutusta (Helsingin Saalem, Iso Kirja) 
  • venäläissyntyinen puoliso Olga, uusperheessä kuusi lasta 
  • aloittaa Aikamedia Oy:n toimitusjohtajana 1.7.2021