Kesän rippileirien toteutuminen epävarmaa – varasuunnitelmia tehdään jo

 

Kuva: Kirkon kuvapankki / Teemu Junkkaala

Seurakuntien ensi kesän rippileirien ja päivärippikoulujen toteutuminen suunnitellulla tavalla on tällä hetkellä epävarmaa. Asia koskee tänäkin vuonna yli 45 000 rippikouluikäistä nuorta.

Monissa kodeissa mietitään nyt, kuinka käy kesän rippikoululeirien ja voidaanko nuoren rippijuhlaa järjestää tänä vuonna. Useat nuoret ovat ehtineet sopia myös osallistumisestaan isostoimintaan. Isosilla on merkittävä rooli kaikkien rippikoulujen toteuttamisessa.

”Tässä poikkeustilanteessa ihmisten terveys ja sitä turvaavat viranomaismääräykset ovat ehdoton lähtökohta, joka ohjaa seurakuntienkin valmistautumista tulevan kesän rippikoulu- ja muihin leireihin. Leirejä järjestetään, kun viranomaiset ovat antaneet siihen selkeän luvan, rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta toteaa.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

Seurakunnissa mietitään poikkeusajan rippikoulumalleja

Suurin osa rippikouluista on alkanut jo alkuvuodesta, mutta useimpiin rippikouluihin kuuluva leiri käydään perinteisesti koulujen lomien aikaan. Mikäli epidemiasta toipuminen vie kesän yli, koulujen syys- tai joululoma voivat olla vaihtoehtoisia ajankohtia leireille. Kaikilla seurakunnilla ei kuitenkaan ole tähän mahdollisuutta. Ratkaisut tulevat olemaan erilaisia eri puolella Suomea, koska rippikoululaisten määrä ja tilojen saatavuus eroavat suuresti seurakunnittain.

Jotta rippikoulu olisi mahdollinen, seurakunnissa valmistaudutaan parhaillaan erilaisiin malleihin rippikoulujen toteuttamiseksi.

”Yksi mahdollisuus on uuden ajankohdan etsiminen leirille, mikäli osa tai kaikki tulevan kesän rippikoululeirit joudutaan siirtämään. Vaihtoehdoksi voi tulla myös etärippikoulun järjestäminen. Sama uuden ajankohdan etsiminen koskee myös niitä rippikouluja, jotka toteutuvat lähiopetuksena, muttei leirimuotoisena. Suosittelemme sitä, että kevään aikana nuoriin ollaan seurakunnasta henkilökohtaisesti yhteydessä ja kerrotaan olemassa olevista vaihtoehdoista. Ajankohtaisimman tiedon saa omasta seurakunnasta”, Pulkkinen sanoo.

Esimerkiksi Jyväskylän seurakunnassa on tehty varasuunnitelma rippikoulujen leirien siirtämisestä.

”Meillä on reilut 1000 rippikoululaista joka vuosi. Tänäkin vuonna haluamme järjestää kaikille mahdollisimman hyvän riparin, vaikka moni asia muuttuukin. Osa rippikoulun leirijaksoista toteutuu todennäköisesti vasta syyslomien tai joululoman aikaan. Tärkeintä on se, että ripari on nuorelle merkittävä kokemus”, rippikoulutyön pappi Ville von Gross Jyväskylän seurakunnasta kertoo.

Rippikoulun vahvuuksia halutaan korostaa myös poikkeusoloissa

”Toteutuipa rippikoulu etänä tai lähijaksona, niin haluamme pitää kiinni yhteisöllisyydestä, joka on yksi rippikoulun kantava tekijä. Isosilla on myös tärkeä rooli yhteisöllisyyden rakentamisessa. Isosia tarvitaan kaikenlaisissa rippikoulun toteutusmuodoissa”, Pulkkinen jatkaa.

Piispat ovat antaneet ohjeen seurakunnille, että kokoontumisissa, jotka koskevat myös kirkollisia toimituksia, voi olla paikalla enintään 10 henkilöä. Näin ollen, jos etärippikoulu onnistuisi käytännössä, konfirmaation voi järjestää kuitenkin vasta, kun tilanne on normalisoitunut.

”Seurakunnat pystyvät järjestämään konfirmaatiomessuja myös loppuvuodesta ja teemme kaikkemme, jotta rippikoulut saataisiin hoidettua mahdollisimman hyvin ja että kodeissa päästään viettämään rippijuhlia tänäkin vuonna, Pulkkinen vakuuttaa.

Kirkon viestintä