Kesä, joka haastoi kasvuun

 
Niko Ketomaa.

Niko Ketomaa on kiitollinen Kroatian kokemuksista. Hän sai nähdä, kuinka Jumala pitää huolen. Kuva: Arthur Zica/M18 International.

Teologian opiskelija Niko Ketomaa, 23, vietti viime kesänä reilut kaksi kuukautta Kroatiassa Kutinan seurakunnan työyhteydessä.

Kun Nikolta kysyy, miten hän päätyi lähtemään Kroatiaan, häntä hymyilyttää, sillä tapahtumaketjussa on nähtävissä selkeä Jumalan johdatus. Ensimmäisen kerran hän tutustui Kroatian evankelisen kirkon Kutinan seurakunnassa toimivaan nuorten M18-ryhmään kotikaupungissaan Lahdessa 2016, kun ryhmä oli kiertämässä Suomea.

− Näin miten he välittävät evankeliumia tanssin ja musiikin kautta ja kohtaavat ihmisiä ja kohtasivat myös minut. Tutustuin silloin myös heidän ryhmänsä johtajaan Thiago Braz de Almeidaan, joka kertoi työstään Kroatiassa.

Dei, retroäijät, neliöb. 9.-15.7.

Yksin, mutta ei yksin

Yhteydenpito Thiagon kanssa jatkui ja ensimmäisen kerran Niko vieraili Kutinan seurakunnassa Kroatiassa 2019. Siellä hän huomasi, kuinka paljon avulle on tarvetta. Ajatus pidemmästä vierailusta jäi jo tuolloin itämään mieleen.

Maaliskuussa 2022 hän lopulta laittoi viestiä Thiagolle ja tiedusteli, voisiko hän tulla kesällä seurakuntaan auttamaan siellä, missä apua tarvitaan. Thiago ja hänen vaimonsa, Sansan lähetystyöntekijä Elina Braz de Almeida toivottivat hänet tervetulleiksi.

− Lähdin Kroatiaan 19. kesäkuuta ja palasin takaisin Suomeen 24. elokuuta. En ollut ikinä ennen reissannut Suomen ulkopuolelle yksin, mutta sain kokea, etten ollut yksin, Jumala oli kanssani.

Kutinan seurakunnassa Niko auttoi erilaisissa tehtävissä, oli vastaanottamassa vieraita, valmistelemassa näille yöpaikkoja, esittelemässä Kutinan kaupunkia yhdessä Elinan ja Thiagon kanssa. Lisäksi oli viikoittaiset nuortenillat, monenlaiset kohtaamiset ihmisten kanssa ja erilaiset retket ja tapahtumat. Myös yhteisiä rukous- ja ylistyshetkiä oli paljon, samoin Raamatun tutkimista ja tulkitsemista.

− Paikallisten nuorten kanssa olin paljon. Lisäksi kesällä oli kaksi isompaa projektia, joissa olin mukana. Ensin oli M18-lähetystyöleiri, mihin saapui viisi nuorta Brasiliasta. He olivat pari viikkoa Kutinassa ja elivät todeksi lähetystyötä Kutinassa. Toinen iso projekti oli vuotuisen kirkkoleirin järjestäminen elokuussa.

Armo kuuluu kaikille

Kesä oli Nikolle hengellisen kasvun aikaa. Hän asui samassa talossa kuin suurin osa M18-ryhmän jäsenistä. He olivat nuoria, jotka olivat tulleet lähetystyöhön Kutinan kaupunkiin.

− Kun asuu samassa taloudessa ihmisten kanssa, jotka ovat jättäneet kotikaupunkinsa ja tulleet palvelemaan suurempaa tarkoitusta, rakastamaan pyyteettömästi, oppimaan ja kasvamaan kristittynä, se pakottaa hyvällä tavalla henkiseen kasvuun, Niko pohtii.

− Kesä sai minut ajattelemaan, kuinka paljon oma elämäni korottaa Herran nimeä ja millaisen kuvan kristitystä annan ympärilläni oleville ihmisille.

Lähetystyö merkitsee Nikolle kutsua kertoa pelastuksesta ihmisille.

− Meidän ei pidä kristittyinä vaieta, vaan käyttää omaa ääntämme, jotta ihmiset kuulevat, että on jotakin paljon parempaa kuin mitä maailma voi tarjota. Jumalan armo kuuluu kaikille.

Niko on hyvin kiitollinen Kroatian kokemuksista. Hän sai nähdä, kuinka Pyhä Henki tekee työtä ihmisissä, vaikka kieli, kulttuuri ja arvot ovat erilaisia ja vaativat mukautumista.

Sari Savela

Kirjoitus on julkaistu Sansa-lehdessä 1/2023.

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa