Kappale Viron lähetyshistoriaa Afrikassa

Leevi Reinaru laskee muistokynttilät kahden marttyyrin haudalle. Kuva: Aune-Inkeri Björkström

Yksi Viron lähetyshistorian alkuluvuista avautuu Tansaniassa.

Ajamme taksilla Arushan valtatietä. Aurinko paistaa, ja Meru-vuoren huippu kohoaa vasemmalla, vain muutama pilvenhattara edessään. Olemme matkalla Akerin kylään.

– Tansaniassa on sanonta, että jos Meru-vuoren huippu näkyy, se toivottaa sinut tervetulleeksi takaisin, sanoo Viron lähetyskeskuksen johtaja ja lääninrovasti Leevi Reinaru. Hän on käynyt Akerissa kerran aikaisemmin.

Käännymme pienelle kylätielle, jolle Merun huippu näkyy vielä paremmin.

– Tämä tie on yhtä kuoppainen kuin 20 vuotta sitten. Kartalta tämä näyttää ihan kohtuulliselta asfalttitieltä, Reinaru toteaa.

Neljän kilometrin jälkeen taksi kääntyy Akerin kirkonmäelle. Katse osuu heti suureen valkoiseen ristiin. Sen alapuolella on kaksi hautaa; alkuperäiset haudat katettu laatoilla. Haudalla on kaksi seppelettä.

Tänne on haudattu kaksi nuorta lähetyssaarnaajaa.

”Me emme ole valloittajia”

Ewald Ovir lähti jo hyvin nuorena opiskelemaan Tallinnan seudulta Saksaan Leipzigin lähetyksen – Leipzig Missionin – viisivuotiseen lähetyskouluun. Saksalaisen perusteellinen koulutus valmensi hänet papiksi ja lähetyssaarnaajaksi, kuten termi silloin kuului.

Yksi Ovirin opiskelijatoveri oli liiviläinen Karl Segebrock. Liivinmaa oli tuolloin oma alueensa Viron ja Latvian välissä, 1920 se liitettiin Latviaan. Leipzig Mission lähetti nämä kaksi nuorta pappia Kilimanjaron lähetysasemalle silloiseen Tanganjikaan. Puolentoista vuoden pappispalveluksen jälkeen lähetys antoi heille toimeksiannon perustaa uusi lähetysasema Akerin kylään. Elettiin saksalaisen miehitysvallan aikaa.

Akerin heimopäällikkö ja varapäällikkö olivat eri mieltä lähetysasemasta. Toinen sanoi tervetuloa, toinen ei halunnut lähetystyöntekijöitä kylään. Saksan armeijan paikallinen komentaja aavisti, että kiista ei tule päättymään hyvin. Hän kutsui lähetystyöntekijät tukikohtaan ja tarjosi heille mahdollisuutta pystyttää telttansa sinne. ”Me emme ole valloittajia, me olemme Jumalan asialla”, miehet vastasivat päättäväisesti. Komentaja tarjosi heille turvaksi pistoolia, mutta he eivät huolineet sitäkään.

Niinpä miehet lähtivät ja pystyttivät telttansa ”puskaan”. Yöllä 20. lokakuuta 1896 heimosoturit tappoivat lähetystyöntekijät telttaan. Eward Ovir oli vain 23-vuotias, Karl Segebrock 22.

Saksan armeija kosti teon raa’asti ja tappoi noin 300 heimon jäsentä.

– Tämä on yksi verinen sivu Afrikan historiassa, Leevi Reinaru sanoo vakavana.

Sovinto syntyi sadan vuoden päästä

Sovinto syntyi vasta vuonna 1993, kun Saksan liittotasavallan edustaja vieraili Leipzigin lähetyksen lähetysasemilla, jotka toimivat yhä Tansaniassa. Paikkakunnan edustajat tulivat silloin pyytämään anteeksi.

– Saksalaiset vastasivat, että tehdään niin kuin Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

Sovinnon merkiksi haudan lähelle pystytettiin iso valkoinen risti, Reinaru kertoo.

Murha synnytti lähetyskipinän

– Sanotaan, että marttyyrien ääni huutaa kovempaa kuin tavallinen saarna. Murhan jälkeen kymmenen virolaismiestä sai lähetyskipinän. Koska koulutus oli pitkä ja kallis, vain kaksi heistä valmistui: Alexander Eisenschmidt ja Leonhard Blumer. He tulivat Tansaniaan 1907. Blumer kirjoitti ensimmäisen maasainkielisen aapisen.

– Heidät tunnetaan Tansaniassa saksalaisina, koska tulivat tänne Leipzigin lähetyksen kautta. Virossa elettiin Venäjän tsaarin aikaa ja tsaari hallitsi Viroa saksalaisten kartanonomistajien kautta. Moni virolainenkin otti saksalaisen nimen ja tavoitteli sillä parempaa yhteiskunnallista asemaa, Reinaru selvittää.

– Lähetystyöntekijöiden murhapäivän muistoksi Viron luterilaisessa kirkossa vietetään lähetyspyhää lokakuun neljäntenä sunnuntaina. Olemme kertoneet näiden miesten historiasta muun muassa lähetyspyhässä, sillä se ei ole kaikkien virolaistenkaan tiedossa.

”Hetkestä tuli hyvin juhlava”

Osallistumme kunniavieraina Akerin luterilaisen seurakunnan sanajumalanpalvelukseen, jossa saarnaa seurakunnan pastori Anael Nasari. Leevi Reinaru tuo seurakunnalle Viron kirkon ja Lääne-Nigulan kunnan terveiset ja kertoo Arushassa meneillään olevasta maailmanlähetyskonferenssissa, johon hän on saapunut kirkkonsa edustajana. Hän kertoo myös haudan ja muistomerkin historian ja luovuttaa seurakunnalle juuri 100-vuotispäiväänsä juhlineen Viron sini-musta-valkoisen pienoislipun ja Lääne-Nigulan kunnan pienoislipun.

Parituntisen jumalanpalveluksen jälkeen Leevi Reinaru käy sytyttämässä kaksi kynttilää miesten haudalle.

– Hetkestä tuli hyvin juhlava, kun paikalla ollut lähetyskonferenssin osanottaja, ghanalainen nainen, lauloi koskettavan hengellisen laulun lähetystyöntekijöiden muistoksi.

Lähetyksen liekin voi sytyttää uudelleen

Auringonpaiste on vaihtunut sateen ropinaksi, joka yltyy lopulta kaatosateeksi.

Kappale Viron lähetyshistoriaa tulee todelliseksi. Muistokynttilät lepattavat ja lopulta sammuvat tuulessa.

– Lähetystyö on kuin kynttilän liekki maailman tuulien riepoteltavana. Välillä se voi sammua, mutta silloin liekki pitää sytyttää uudelleen. Lähetys tarvitsee aina uutta syttymistä asialle.

TEKSTI JA KUVA: AUNE-INKERI BJÖRKSTRÖM

MOK Abortti