Kansanlähetys aloittaa kaksi uutta podcastia

 
Pieni ihminen suuressa mukana -podcastin kuva.

Suomen Ev.lut. Kansanlähetys alkaa julkaista kahta uutta podcastia. Ensimmäiset jaksot ovat jo kuunneltavissa.

Perjantaina 15.1. ilmestyi kuusi ensimmäistä jaksoa Daniel Nummelan Pieni ihminen suuressa mukana -podcastista. Siinä Kansanlähetyksen uusi lähetysjohtaja keskustelee vaihtuvan vieraan kanssa uskosta, elämästä ja lähetystyöstä rennolla otteella. Tämän puoli tuntia kestävän audion voi kuunnella vaikka aamupalalla tai kotitöiden lomassa.

Radiokoordinaattori Mika Järvinen ideoi ja järjestää ohjelman tuotantoa. Hän kertoo, että ohjelman kautta kuulija pääsee tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa.

Sansa neliöb 15.2-15.3. MJa

−Tänään julkaistava kuudes jakso on raamattuopettaja Pirkko Valkaman viimeinen äänitys, jossa hän keskustelee Daniel Nummelan kanssa nykypäivän ihmeistä, Järvinen sanoo.

Pieni ihminen suuressa mukana -esittelyjakso oli kuunneltavissa Raamattuavain Extrassa Radio Deillä viikolla yksi. Ohjelman voi kuunnella ja tilata esimerkiksi Applen tai Spotifyn podcasteista. Nummelan podcastin uudet jaksot ilmestyvät tänä vuonna joka toisen viikon perjantaina.

Myöhemmin tänä vuonna Kansanlähetys alkaa julkaista myös Lähetystyön takahuone -podcastia. Tämä tunnin pituinen ohjelma sopii kuunneltavaksi vaikkapa pidemmällä lenkillä tai työmatkalla. Mika Järvinen totesi, että ohjelmia tehdessä tunti kävi lyhyeksi ajaksi.

− Esimerkiksi diakoniatyöstä keskustellessamme pohdimme, millaisia kysymyksiä siihen lähetystyössä liittyy ja mitä ne tarkoittavat. Tässä ohjelmassa voidaan pureutua tarkemmin yksittäiseen lähetystyön teemaan. Koskapa kuulee vaikka käsiteltävän parisuhteen kysymyksiä lähetystyössä? Ihmisen elämän kysymykset ovat samantyyppisiä riippumatta siitä, missä hän asuu, joten tässä keskustelijoiden kokemusten kautta voi peilata omiakin ajatuksiaan. Toivon että näistä keskusteluista on hyötyä myös tuleville lähetystyön opiskelijoille.

Lue lisää Kansanlähetyksen kotisivuilta täältä.