Kansanedustajat: Israel ei pommita tahallisesti siviilejä

 

Väitteet, että Israel iskee tahallisesti siviilikohteisiin ovat käsittämättömiä, toteavat kansanedustajat Peter Östman, Sanna Antikainen ja Antero Laukkanen.

Anna Kontulan Muuri -kirjan julkaisutilaisuudessa eduskunnassa 25. helmikuuta puhunut tutkija ja ICAHD Finland -järjestön puheenjohtaja Syksy Räsänen vaati, että Suomen pitäisi lopettaa asekauppa Israelin kanssa. Räsänen väitti, että Israelin armeija testaa maan puolustusteollisuuden valmistamia aseita palestiinalaisilla ja pyrkii myös tahallisesti aiheuttamaan vahinkoa siviileille. Tilaisuudessa kritisoitiin vahvasti myös Suomen ja Israelin välistä asekauppaa.

– ICAHD -järjestön asenteellisuus käy ilmi, kun levitetään käsitystä, että yksipuolisesti nimenomaan Israel olisi uhka Lähi-idän tai maailman rauhalle, toteaa kansanedustaja Peter Östman (kd).

Par.Aviol. Neliöb.14.5.-9.6. MJa

Östman muistuttaa, että kun Israel perustettiin, arabimaat hyökkäsivät välittömästi sen kimppuun.

– Maa on koko historiansa ajan joutunut panostamaan kohtuuttoman paljon puolustuksensa ja oman aseteollisuuden kehittämiseen juuri siksi, että monet maat eivät ole halunneet myydä Israelille aseita,

Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) toteaa, että väitteet iskujen tahallisesta kohdistamisesta siviileihin ovat perättömiä.

– Israel ei pommita palestiinalaisia sattumanvaraisesti. Israelin asevoimilla on hyvin korkealle viety eettinen ohjeistus, ja armeija pyrkii myös varoittamaan lähialueen siviilejä terroristeja vastaan tehtävistä iskuista. Hamas sen sijaan on käyttänyt gazalaisia siviilejä ihmiskilpinään ja ampuu raketteja Israeliin täysin summittaisesti tähdäten yhtä lailla siviilikohteisiin.

Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtajana toimiva Östman muistuttaa, että Suomen puolustusvoimat hankkii sellaisia aseita kuin se arvioi tarvitsevansa.

– Aseiden tuonti Israelista ei ole tietenkään itsetarkoitus.

Kansanedustajat ovat huolissaan myös siitä, että levitetään antisemitistisesti värittynyttä propagandaa, joka ei perustu tietoon. Israelia syytetään vuosikymmenestä toiseen myös ihmisoikeusloukkauksista, mutta palestiinalaisten tekemiä raketti-iskuja ja muita attentaatteja ei tuoda ongelmina esille. Kun Israel veti joukkonsa Gazasta vuonna 2005, alueella nousi valtaan Hamas, jonka EU luokittelee terroristijärjestöksi.

– Keskustelusta puuttuu valitettavasti usein laajempi näkemys alueen historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Niin kauan kuin Gazaa hallitsee äärijärjestö, jonka avoimena tavoitteena on Israelin valtion tuhoaminen, on täysin ymmärrettävää, että Israel varustautuu ja puolustaa aluettaan, huomauttaa kansanedustaja Antero Laukkanen (kd).