Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kansalaisaloite yhdisti uskovia

 

Haluaisin halata joka ikistä

Lähes 70 000 ihmistä pani lopulta nimensä kansalaisaloitteeseen, jolla vaaditaan hoitohenkilökunnalle vapautta kieltäytyä abortin tekemisestä omaantuntoonsa vedoten.

– Viimeisten keräysviikkojen aikana näimme, kuinka uskovat eri puolilta Suomea kautta kirkkokuntien ja ikäryhmien heräsivät rukoilemaan ja toimimaan, aloitteen toinen alullepanija, erikoislääkäri Sari Tanus iloitsee.

– Olen aivan valtavan iloinen kaikista, jotka allekirjoittivat kannatusilmoituksen, kirjoittivat lehtien mielipidepalstoille, pitivät asiaa esillä seurakunnissa tai sosiaalisessa mediassa ja jakoivat ilmoituksia, erikoislääkäri Sari Tanus kiittelee hoitohenkilökunnan omantunnonvapautta koskevan kansalaisaloitteen allekirjoittajia.

Kansalaisaloite saavutti tarvittavan 50 000 nimen rajan tiistaina 18. marraskuuta. Aktiivisesta kampanjoinnista ja medianäkyvyydestä huolimatta 50 000 nimen saavuttaminen ei ollut itsestäänselvyys. Lokakuun alussa nimiä puuttui yli 25 000 ja useita tuhansia uupui vielä viikkoa ennen viimeistä allekirjoituspäivää.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Maanantaina 17.11. tapahtui 50 000 rajan ylittänyt käänne. Aloitteesta tehtyjen Iltalehden nettiuutisten julkaisemisen jälkeen kertyi 3 500 nimeä kahden ja puolen tunnin aikana. Katsoin lukuja ihmeissäni ja ajattelin, että nyt laskuri on mennyt sekaisin, Tanus kertoo Ristin Voiton haastattelussa.

Hän näkee, että maanantaisen äänivyöryn takana ovat ennen kaikkea uskovien rukoukset.

– Viimeisten keräysviikkojen aikana näimme, kuinka uskovat eri puolilta Suomea kautta kirkkokuntien ja ikäryhmien heräsivät rukoilemaan ja toimimaan. Kansalaisaloite yhdisti kristittyjä.

Rukousta tarvitaan edelleen

Väestörekisterikeskuksen tarkastuksen jälkeen aloite viedään keväällä 2015 valittavan eduskunnan käsiteltäväksi. Sari Tanus muistuttaakin, että riittävän kannatusilmoitusmäärän saaminen oli vasta ensimmäinen etappi.

– Rukoustaistelu jatkuu edelleen. Rukouksiamme tarvitsevat sekä tulevat kansanedustajat että terveydenhuollon päättäjät. Kansalaisaloitteella on alallamme myös vastustajia, jotka näkevät lakiehdotuksen heikentävän naisten asemaa.

– Meidän tavoitteemme on kuitenkin paitsi avata kristityille tasavertainen mahdollisuus opiskeluun ja ammatinharjoittamiseen myös edistää parempia hoitokäytäntöjä niin terveydenhuollon ammattilaisten kuin potilaidenkin näkökulmasta, Tanus painottaa.

Elina Rautio