Kampanja näkyy kirkosta eroamisissa

 

Älä alistu -kampanja kertoo tarinan tytöstä

Älä alistu -kampanja on poikinut vastareaktion Eroakirkosta.fi -sivustolla. Sivuston ylläpitäjien mukaan tiistaina erosi kirkosta kymmenkertainen määrä ihmisiä tavanomaiseen arkipäivään verrattuna.

Kristillisen nuortenmedian Nuotan Älä alistu -mediakampanja on vauhdittanut kirkosta eroamista. Eroakirkosta.fi-nettipalvelun mukaan yksistään eilen kirkosta erosi 500 ihmistä, kun tavallisesti tähän aikaan vuodesta eroajia on noin 50 päivässä.

Älä alistu -kampanjan mukaan homo- ja biseksuaalinen voi muuttua heteroseksuaaliseksi kristinuskon avulla. Evankelisluterilainen kirkko on arkkipiispa Kari Mäkisen äänellä irtisanoutunut kampanjasta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Eroakirkosta.fi-nettipalveluun on tullut runsaasti palautetta, jossa eroamisen syyksi on sivuston ylläpitäjien mukaan ilmoitettu Älä alistu -kampanja.

-Moni palautteen antaja on kritisoinut kampanjaa varsin kovin sanoin, sanoo nettipalvelun tiedottaja Johanna Sauna-aho.

Nuortenmedia Nuotan lisäksi Älä alistu -kampanjan järjestävät Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Nuorisotyö, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Nuorten maailma, Opiskelija- ja Koululaislähetys, Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston Nuorisotyö ja Patmos Lähetyssäätiö. 

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)