Kalevi Komppa: ”Aina joskus tuntuu siltä, että Raamattu rakastaa minua”

 

– Kristittyjä yhdistää Raamattu, Jumalan ilmoitus. Haluamme kannustaa innostumaan pyhistä kirjoituksista tällä viikonlopun tapahtumalla, kertoo Pitäjänmäen seurakunnan pastori Maika Vuori.

Raamatun jokainen kirja käydään läpi Pitäjänmäen kirkossa yhden viikonlopun aikana syyskuun alussa. Opetuksesta vastaa iso joukko raamatunopettajia. Hankkeen koordinaattorina toimii Eero Junkkaala.

Nonstop-luentosarja Raamatusta alkaa perjantaina 6.9. klo 18 ja jatkuu klo 21:een saakka. Lauantaina opetusta on klo 9:stä 21:een ja sunnuntaina klo 12:sta 21:een. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.  Tiiviitä 20 minuutin luentoja voi tulla seuraamaan mihin aikaan tahansa ja poimia haluamansa Raamatun kirjat. Myös koko viikonlopun kestävä urakointi on sallittua. Paikalla on jatkuva kahvitarjoilu ja ruokaakin saatavissa.

Tämän ainutlaatuisen raamattutapahtuman järjestävät Raamatunopetusakatemia ja Pitäjänmäen seurakunta. Toteutuksessa ovat mukana myös Raamatunlukijain liitto, Kansan Raamattuseura, Suomen Raamattuopisto ja Helsingin Kansanlähetys.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Miksi tällainen tapahtuma, hankkeen koordinaattori Eero Junkkaala?

”Raamatun opettaminen on katoava luonnonvara seurakunnissamme ja me pyrimme elvyttämään sitä tällaisella ylimitoitetulla tapahtumalla. Luennoitsijoina on tunnettuja ja tuntemattomia Raamatun opettajia eri puolilta Suomea, pappeja ja maallikoita. Tahdomme näin antaa viestin, että myös maallikot voivat kantaa hengellistä vastuuta seurakunnassa ja osallistua opetustehtäviin. Ensisijaisestihan se on pappien tehtävä. Luonnollisesti pääasia on pitää esillä Jumalan sanaa sen koko laajuudessaan ja rohkaista ihmisiä itse tutkimaan sitä.”

Kipinää pyhien kirjoitusten tutkimiseen

Pastori Maika Vuori, miksi Pitäjänmäen seurakunta halusi järjestää tällaisen tapahtuman?

”Pitäjänmäen seurakunta haluaa koota kristittyjä yhteen. Olemme pieni, paikallinen seurakunta Luoteis-Helsingissä. Samalla tunnistamme kuuluvamme osaksi laajaa, jopa maailmanlaajuista Kristuksen seuraajien joukkoa. Kristittyjä yhdistää Raamattu, Jumalan ilmoitus. Haluamme kannustaa innostumaan pyhistä kirjoituksista tällä viikonlopun tapahtumalla. Tapahtumaan voi osallistua pistemäisesti tai jopa koko viikonlopun kestävänä vetäytymisenä. Odotan, että Raamattu alusta loppuun -tapahtumassa pyhä koskettaa elämää ja viikonloppu toimii aikuisen uskon rakentajana. Toivotan sinut tervetulleeksi meille, Pitäjänmäen kirkolle.”

Luennoitsijoiden joukossa ovat muun muassa Aalto-yliopiston emeritusprofessori Jorma Tarhio, kuusankoskelainen paperityöntekijä Kalevi Komppa sekä vantaalainen psykoterapeutti Kaisa Koivula. He kertovat tapahtuman facebook-sivulla suhteestaan Raamattuun. ”Raamattu on kuin pohjaton aarrearkku – joka päivä sieltä löytyy jotain uutta. Rukous on arkun avain”, kirjoittaa Jorma Tarhio. ”Aina joskus tuntuu siltä, että Raamattu rakastaa minua. Se lohduttaa ja rohkaisee, mutta myös neuvoo, muistuttaa rikkeistä… kasvattaa”, kuvailee puolestaan Kalevi Komppa. Kaisa Koivula kirjoittaa: ”Me ihmiset näemme, tajuamme ja opimme vain sitä, mitä osaamme odottaa eli sitä, mikä on jo päässämme. Jos haluaa oppia jotain oman päänsä ulkopuolelta tarvitaan Ulkopuolista Ilmoitusta.”

Sama tapahtuma toteutetaan Turussa Mikaelin seurakunnassa 17.-19.1.2020.