Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Jumalalla ollut suuri merkitys Jope Ruonansuun elämälle

 

Ville Riippa ja Jope Ruonansuu vierailivat Radio Dein ensimmäisessä Raatihuoneessa.

KUUNTELE KLIPPI. – Olen aikuisella iällä huomannut, että se [usko] on kantanut minua aika pitkälle. Olen sairastanut paljon ja käynyt lähellä rajaa pari kertaa. Luulen, että tässä on saatu armonpullia, sanoo Radio Dein ensimmäisessä Raatihuoneessa lauantaina vieraillut Jope Ruonansuu.

Radio Dein lauantaina kuullussa uutta musiikkia arvioivassa ohjelmassa vieraillut Ruonansuu on paitsi huumorimies ja imitaattori myös tuottelias lauluntekijä. Vuoden lopulla ilmestynyt ”Veljekset kuin kyljykset” saa nimenmukaisesti seurakseen Jopen veljen Seppo Ruonansuun. Levyllä veljekset keskittyvät ruoka-aiheisiin lauluihin, kuten ”Kuka keksi karppauksen” ja ”Vanha palvikinkku”.

Jope Ruonansuun, 48, ura viihdetaiteilijana on pitkä ja monipuolinen. Hän ponnahti julkisuuteen jo vuonna 1980-luvulla imitaattori Klaus Thomassonin Klaustrofobia -tv-ohjelmasta. Television puolella Ruonansuu  on nähty sittemmin muun muassa Team Ahmassa, Sikspakissa ja omassa Jopetshow’ssa. Elokuvarintamalla mies on esiintynyt Uuno Turhapurossa, monissa Pekko Aikamiespoika -elokuvissa sekä Hurriganesista kertovassa elokuvassa Ganes ja Matti Nykäsestä kertovassa elokuvassa Matti.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Lauluntekijäura käynnistyi sekin jo 80-luvun puolivälissä, kun M. A. Numminen ja Pedro Hietanen bongasivat monilahjakkuuden musiikin tielle. Ensimmäisen levyn Jope Ruonansuu julkaisi vuonna 1988. Tämän jälkeen huumorinsekaisia leyjä on ilmestynyt peräti 22 kappaletta.

 Vakava huumorilaulaja

Vaikka huumorilaulajien rivit ovat harventuneet vuosien saatossa, Ruonansuu ei ole luopunut sanailustaan. Huumorilaulujen kirjoittaminen vaatii luonteenpiirrettä, joka kulkee hänen omien sanojensa mukaan ”sukurasitteena”.

– Olen hirveän utelias seuraamaan uutisia.

Uudella levyllään Kemistä kotoisin oleva Ruonansuu sanailee ajankohtaista ilmiöistä lauluissa ”Lännen Sukari” (Lännen lokari uudelleen sanoitettuna),  ”Puolustusvoimat ohi on” (Ohi on) ja ”Sähkötupakka (Kitara taivas ja tähdet”).

Läpi levytysuransa Jope Ruonansuu on myös vakavoitunut laulamaan hänelle tärkeistä teemoista. Vakavat aiheet ovat koskeneet muun muassa omaa poikaa, syrjäytyneitä, alkoholisoituneita, enkeleitä ja Jumalaa.

 Mikä merkitys Jumalalla on ollut Ruonansuun uralle?

– Onhan sillä on varsin suuri merkitys koko minun elämälleni. Pienenä poikana sen jotenkin jo havaitsin. Varsinkin toinen mummoni oli syvästi uskova ihminen ja hän opetti niitä (uskonasioita) sillä tavalla kuin pikkupojalle asioita opetetaan. Varmaan lähti sitä kautta.

– Olen aikuisella iällä huomannut, että se [usko] on kantanut minua aika pitkälle. Olen sairastanut paljon ja käynyt lähellä rajaa pari kertaa. Luulen, että tässä on saatu armonpullia. Jatkoajalla ollaan. Perintöä jatketaan eteenpäin, kun on lapsiakin olemassa.

Jope Ruonansuu vieraili Radio Dein ensimmäisessä Raatihuoneessa lauantaina 5.1. Ohjelma uusitaan maanantaina 7.1. klo 9-10 ja klo 13 sekä yöllä klo 01-02. Ohjelman toisena vieraana on tuottaja Ville Riippa.

Kuuntele, miten Jope Ruonansuu kuvaili Jumalan ja uskonnon merkitystä elämässään Radio Dein Raatihuone-ohjelmassa 5.1.2013 (toimittaja Ariel Neulaniemi):

 
Dei, Viikon debatti, artikkeliban. (2/2) 14.9.- MJa