John Vikström: ”Tee-se-itse-kristillisyys on mahdollisuus”

 

Kirkko ja aikuiset -seminaarissa puhunut emeritusarkkipiispa John Vikström kaipaa kirkkoon vallankumousta.

– Ihmisillä on halu vaikuttaa ja kantaa vastuuta. Aika on tullut ihmisten lopulliselle täysi-ikäistymiselle, ei vain hyvinvointiyhteiskunnassa vaan myös seurakunnissa. Tätä aikuinen ihminen sisimmässään kaipaa, John Vikström sanoi tänään Kirkkohallituksen järjestämässä Kirkko ja aikuiset -seminaarissa.

– Olemme aiemmin puhuneet hieman alentuneesti ”tee-se-itse-kristillisyydestä”, mutta olisi syytä suhtautua siihen vakavammin ja nähdä siinä enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia.
Vikström kertoi tutkimuksesta, jossa arvioitiin tämän ajan yhteiskunnallista, kulttuurista ja henkistä tilannetta Yhdysvalloissa. Ylivoimaisesti vahvin trendi oli henkisyyden ja hengellisyyden vahvistuminen.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Elämää eivät määritä enää ulkoiset auktoriteetit vaan tavoitteena on olla itse yhä enemmän oman elämänsä suurin auktoriteetti. Tärkeintä on aito yhteys omaan sisimpään. Henkisyys voittaa alaa hengellisyyden kustannuksella.

– Ihmisellä on kaipuu itsensä toteuttamiseen ja aitouteen, eheyteen. Itsensä toteuttamiseen kuuluu vahva moraalinen ulottuvuus, joka usein unohdetaan.

Suomessa viime kuukausina käydyn keskustelun perusteella kirkkoon kuulumisesta onkin tullut sekä hengellinen että moraalinen kysymys erityisesti niille, jotka vaalivat aitoutta.

– Aitoutta itseltään vaativien silmissä vain aito kirkko on uskottava samastumiskohde, emerituspiispa huomauttaa.

John Vikströmin mukaan kirkkoon kohdistuu nyt kolme vaatimusta: Ihmiset haluavat selkeää todistusta uskosta ja varmuutta siitä, että tieteellisen maailmankuvan omaava voi uskoa Raamattuun. Kirkon pitää ilmaista olevansa heikkojen puolella. Ja viimeiseksi, on pystyttävä myös osoittamaan, että kansankirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa on eettisesti puolustettavissa.