Erikoisgrammy George Beverly Shealle

 

Evankelista Billy Grahamin mukana kiertänyt laulaja George Beverly Shea palkittiin tällä viikolla erikoisgrammy -palkinnolla. 102-vuotiaan Shean ura on kestänyt yli 80 vuotta. Sadoille miljoonille esiintynyt upeaääninen laulaja sanoo, ettei koskaan suunnitellut ryhtyvänsä gospel laulajaksi.

– Kiitä Jumalaa näistä monista vuosista musiikin parissa. Olen myös kiitollinen niistä lukemattomista mahdollisuuksista laulaa ympäri maailmaa rakkaasta Herrastamme, Shea sanoo tiedotteessaan.

George Beverly Shea on urallaan saavuttanu jo yhden Grammy -palkinnon vuonna 1965. Shea tuli tunnetuksi ollessaan töissä radiokuuluttajana Chicagossa vuonna 1943. Tuolloin hän piti myös omaa Kappelin virret nimistä lauluohjelmaa. Samaan aikaan Billy Graham opiskeli läheisessä Wheaton Collegessa.

– Erään kerran Billy halusi tulla käymään studiossa. Tuolloin hän oli 21 ja minä 31, samat 10 vuotta ovat välillämme edelleen, Shea kujeilee.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Olemme pitäneet yhtä 63 vuotta. Itseasiassa hän asuu vain mailin päässä minusta. Näemme edelleen melko usein, kertoo Pohjois-Carolinan osavaltiossa asuva laulaja.

– Ensimmäistä kertaa lauloin Billyn tilaisuudessa vuonna 1944. Hän vain kysyi voisinko laulaa jonkin rauhallisen laulun ennen hänen puhettaan.

Shea pitää hallussaan Guinnessin ennätyskirjan ennätystä laulettuaan elämänsä aikana 230 miljoonalle ihmiselle. Hän on myös tuottanut yli 70 levyä.

– Niin, sain tuon ennätyksen haltuuni laulettuani yli 200 miljoonalle ihmiselle. Täytyy kuitenkin todeta, etteivät nuo ihmiset tulleet kuuntelemaan minua vaan katsomaan Billy Grahamia, Shea toteaa Christian Postin haastattelussa.

Erikoisgrammyn saivat tänä vuonna muiden muassa myös Julie Andrews ja Dolly Parton.