Nokian ongelmilla vaikutuksia kirkon talouteen

 

Nokia on globaali brändi. Kuvassa kauppa Würzburgissa Saksassa. Kuva: Christian Horvat

Taloussuunnittelupäällikkö Maija-Liisa Hietakankaan mukaan yhteisöverojen laskua suurempi uhka kirkon taloudelle ovat massiiviset irtisanomiset.

Kirkko on Nokiassa mukana eläkerahaston kautta myös osakkeenomistajana.

Kun Nokia ilmoitti ryhtyvänsä yhteistyöhön Microsoftin kanssa, mediassa spekuloitiin myös, irtautuuko Nokia Suomesta kokonaan.

Kauppalehden arvion mukaan irtisanottujen määrä saattaa kivuta jopa tuhansiin.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Kirkon taloussuunnittelupäällikkö Maija-Liisa Hietakangas toteaa, että Nokia on huomattava yhteisöveron maksaja Suomessa.

– Yritykset maksavat voitoistaan yhteisöveroa. Ortodoksinen kirkko ja luterilainen kirkko saavat tästä potista alle kaksi prosenttia.

– Kun yritysten voitot pienenevät, myös kirkon osuus yhteisöverosta pienenee.

Hietakankaan mielestä yhteisövero-osuuden pienenemistä suurempi uhka luterilaisen kirkon taloudelle ovat kuitenkin tulevat massiiviset irtisanomiset.

–  Kun irtisanottujen kirkon jäsenten ansiotulot pienenevät, seurakunnat saavat vähemmän kirkollisverotuloja.

Kirkollakin on Nokian osakkeita

Kirkon keskusrahaston sijoitusjohtaja Ira van der Palsin mukaan kirkolla on eläkerahastossaan pieni osuus Nokian osakkeita.

– Eläkerahaston sijoitukset hoitaa omaisuudenhoitosopimuksen perusteella varainhoitajamme. Hän vastaa sitä, mihin eläkerahastossa sijoitetaan. Kirkko ei siis suoranaisesti ole itse hankkinut Nokian osakkeita.

– Sijoitustoiminnan kannalta Nokian salkun arvo on pieni, eikä Nokian poistuminen Suomesta välttämättä muutenkaan tarkoittaisi tappioita. Osakkeiden arvo voisi vaikka nousta, van der Pals sanoo. 

Puhelinjätin vähennykset johtuvat käyttöjärjestelmä Symbianin alasajosta.

Työllisyysvaikutukset kohdistuvat keskeisimmille tuotekehityspaikkakunnille eli Ouluun, Tampereelle ja pääkaupunkiseudulle.