Johan Candelin otti vastaan rauhanpalkinnon Georgian muslimeilta

 

First Step Forumin toiminnanjohtaja

Georgialaisten sunni- ja shiiamuslimien liitto on luovuttanut rauhanpalkinnon First Step Forumille. Forumin edustajana toiminnanjohtaja, rovasti Johan Candelin otti vastaan palkinnon Georgian vierailullaan muutama viikko sitten. Asiasta kertoo Kyrkpressen verkkosivuillaan.

Palkinnon taustalla on minareettiin liittynyt kiista Chelan kylässä, lähellä Turkin rajaa. Vuosi sitten georgialaiset viranomaiset sahasivat alas minareetin, jonka puuttumisen turkkilaiset radikaalimuslimit havaitsivat. He uhkasivat hyökkäyksellä Chelan kylää ja tarjosivat aseellista apua siellä asuville muslimeille puolustaakseen heitä.

”Aseellisen selkkauksen uhka oli ilmeinen, mutta saimme lupauksen imaamilta, ettei aseellisen apuun suostuta ennen kuin Forum on käyttänyt yhteyksiään konfliktin ratkaisemiseksi”, Johan Candelin toteaa Kyrkpressenin verkkouutisessa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

First Step Forum perustettiin vuonna 2002 Berliinissä. Se on diplomaattien, poliitikkojen, lakimiesten ja toimittajien yhteistyöverkosto, joka pyrkii puuttumaan uskonnollisista jännitteistä syntyviin ongelmiin jo niiden varhaisvaiheessa.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie