Jippu tekee paluun radioon: ”Tahdon tuoda kuulijan mahdollisimman lähelle vieraiden elämää ja Jumalan armoa”

 
Jippu ja ihmisen ääni kuullaan Radio Deissä keskiviikkoisin.

– On ihana päästä kohtamaan ihmisiä ja kuulemaan heidän tarinoitaan. Haluan tehdä enemmän kuin ohjelmaa. Tahdon tuoda kuulijan mahdollisimman lähelle vieraiden elämää ja Jumalan armoa, sanoo Jippu. Kuva: Radio Dei / Jani Laukkanen

Musiikkiartistina tunnettu Jippu tekee paluun radiojuontajaksi. Hän ennakoi nimikko-ohjelmansa olevan sekä radikaali että kiistelty.

– Paluu vähän hermostuttaa. Jännittää, saanko kaiken sen esiin, mihin pyrin – ja että osaanko ylipäänsä koko hommaa, kommentoi Jippu huomenna alkavaa Jippu ja ihmisen ääni -sarjan tuotantokautta.

Ohjelmasarja kuullaan valtakunnallisella Radio Dein kanavalla keskiviikkoisin iltaseitsemältä 28. syyskuuta alkaen. Artisti ehti työskennellä radiossa neljän vuoden ajan, kunnes heitti ohjelmansa narikkaan vuoden 2019 päätteeksi.

Dei Neliöb. 14.11.-4.12. MJa

Tauon aikana Jippu keskittyi elämäntarinansa kertaamiseen sekä musiikin tekemiseen. Hänestä kirjoitettu Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä -elämäkerta (WSOY 2022) ilmestyi helmikuussa.

– Kirjaprojektin jälkeen mediatyö alkoi jälleen tuntua ajankohtaiselta. Uusi tuotantokausi pyrkii olemaan aiempia radikaalimpi ja rohkeampi. Haluan tarttua vaikeisiin kysymyksiin ja tuoda esiin myös kiisteltyjä hahmoja ja tarinoita, Jippu paljastaa.

”Haluan suhtautua ohjelmaan tosissani ja todella antaa itsestäni jotakin.”

Syksyn ensimmäisten jaksojen vieraisiin lukeutuvat muun muassa entinen ulkoministeri Timo Soini, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja laulaja Hanna-Maria Helenius. Formaatti pitää sisällään ennen julkaisematonta Jipun esittämää musiikkia.

– Haluan suhtautua ohjelmaan tosissani ja todella antaa itsestäni jotakin, en vai jutella pintapuolisesti. Silloin työ tietysti vaatii enemmän, mutta on samalla tekemisen arvoista. Tahdon tuoda kuulijan mahdollisimman lähelle vieraiden elämää ja Jumalan armoa.

Jippu ja ihmisen ääni Radio Deissä ja Dei Plus -palvelussa 28. syyskuuta alkaen keskiviikkoisin kello 19. Uusinta torstaisin kello 23.

 
Kalenterivuosi 2023 – Lähdemedia