Jihadistikapina Burkina Fasossa: Traore, 20, menetti isänsä

 
Nuori tummaihoinen mies seisoo sivuttain kohti kameraa Ulkona. Hänen kasvonsa eivät näy. Hänen yllään on vihreä paita.

Traoren tarina on osoitus Jumalan voimasta auttaa häneen turvautuvia pääsemään eteenpäin elämässään traagistenkin koettelemusten jälkeen.

Malin väkivaltaisuudet levisivät Burkina Fasoon vuonna 2016, mistä lähtien ne ovat levittäytyneet syvemmälle maahan. Kun jihadistit tappoivat Traoren* isän vuonna 2019, he tiesivät, millainen vaikutus sillä oli kristittyyn perheeseen.

Burkina Fasossa elää yli kaksi miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Monet heistä ovat kristittyjä ja haavoittuvassa asemassa: leskiä ja orpoja.

Traore, 20, asui perheensä kanssa aiemmin Arbindan kylässä Soumin provinssissa Burkina Fason pohjoisosassa. Kuten moni muukin pohjoisen kylä myös Arbinda oli aikoinaan rauhallinen ja turvallinen asuinpaikka.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Traore muistaa ne ajat: ”Kun heräsimme aamulla, pidimme hartauden ja rukoilimme. Menin kouluun ja tulin takaisin keskipäivällä.”

Traore on ahkera opiskelija, mutta kaikkein eniten hän vaalii muistoja hetkistä, kun ei ollut koulua ja hän sai viettää aikaa isänsä kanssa.

Militantit saapuvat moottoripyörillään

Vuonna 2019 Traore joutui perheineen muuttamaan Arbindan keskustaan turvallisuussyistä. Tarkkaa päivää hän ei muista, vain sen, että se oli tiistai vuonna 2019.

”Heräsimme yhdeksän aikoihin. Kun olimme käyneet kirkossa aamuhartaudessa, isäni pyysi minua mukaansa pitkälle kävelylle keräämään villivihanneksia ja -yrttejä.”

Isä ja poika hyvästelivät muun perheen ja rukoilivat ennen lähtöä.

”Kun pitkän kävelyn jälkeen aloimme kerätä vihanneksia ja yrttejä, kuulimme lähestyvien moottoripyörien äänen.”

”Miehet olivat pukeutuneet armeijan univormuihin. Ensin luulimmekin, että he ovat meidän armeijaamme. Sitten näimme, että he kantoivat Isisin lippuja, ja kuulimme heidän puhuvan fulanin murteella.

”Rukoilimme, kun he laskeutuivat pyöriensä satulasta ja tervehtivät meitä. Isäni tervehti heitä, ja sitten he kysyivät, missä muu väkemme on. Isäni ei vastannut.”

”Heidän puhuessaan jouduin paniikkiin ja karkasin kenenkään huomaamatta. Kun yritin päästä kauemmas, kuulin yhtäkkiä laukauksen ja pinkaisin juoksuun.”

Nuori poika tiesi vaistomaisesti, että hänen isänsä oli tapettu. Hän piilotteli joidenkin talojen takana ja kuullessaan moottoripyörien loittonevan, hän lähti juoksemaan kotiin.

Menetys koetteli uskoa

”Juostessani hukkasin kenkäni ja tulin kotiin paljain jaloin. Minua ei pelottanut juosta kotiin, mutta päässäni pyöri vain ajatus, että minusta oli tullut orpo.”

Traore jatkoi juoksua taakseen katsomatta, kunnes tuli kyläänsä. Perhe oli murheen murtama. Isän kuolema tuli niin yllättäen, että he kaikki menivät šokkiin.

Suru on tunne, johon kukaan ei voi valmistautua. Tämän Traore sai nopeasti todeta.

”Pastori kertoi suru-uutisen ja pyysi joitakin ihmisiä lohduttamaan äitiäni, mutta kun nuo ihmiset tulivat, lohduttamisen sijaan moni heistä alkoi itkeä ja äiti joutuikin lohduttamaan heitä.”

Isänsä kuolemaa seuranneina päivinä ja vuosina Traore on joutunut nopeasti kasvamaan aikuiseksi. Näinä epävarmoina aikoina Jumala on kypsyttänyt hänen uskoaan, ja hänen isältään saamansa esimerkki on säilynyt hänen johtotähtenään.

”Välillä sydämeni murtuu, kun ajattelen isääni. Mutta jopa niinä hetkinä tiedän, ettei Jumala ole unohtanut meitä. Hän kertoo meille, että kaikella on oma aikansa. Hän tekee kaiken oman tahtonsa mukaan.”

Traore ei silti täysin pysty pitämään loitolla epäilystä: ”Välillä minusta tuntuu, että Jumala on hylännyt minut. Mutta kun luen Raamattua, ymmärrän Jumalan olleen kanssani alusta saakka ja kannatelleen minua tuskassani.”

Rukouksen ja tuen voima

Kun teini-ikäinen tulee äkkiä tietoiseksi isänsä poissaolosta, se on hänelle tuskallinen hetki. Hän muistaa kalastuksen, jalkapallon pelaamisen ja kaikki muut asiat, joita tapasi isänsä kanssa tehdä.

Juuri tästä syystä jihadistiryhmät kohdistavat iskunsa miehiin ja kristittyihin miehiin. Aviomiesten ja isien kuolema jättää kokonaisia perheitä suojattomiksi.

”Lasteni ruokkiminen on käynyt minulle koko ajan vaikeammaksi. Se on todella vaikeaa, koska minulla ei ole peltoa, jota viljellä. En tiedä mitä tehdä. Se ei ole helppoa. Me kärsimme paljon”, sanoo Falmata*, Traoren äiti.

Vieraillessaan Traoren ja tämän perheen luona Open Doors tarjosi perheelle peruselintarvikkeita ja muita välttämättömyystarvikkeita, joilla he pärjäisivät muutaman kuukauden. Tästä hätäavusta huolimatta perheen tilanne pysyy vaikeana.

Taloudelliset vaikeudet, turvattomuus, jihadistisen väkivallan leviäminen ja monet muut ongelmat vaikuttavat Traoren, Falmatan ja heidän perheensä elämään. Monet pakolaisiksi ajetut kristityt ovat Burkina Fasossa samankaltaisessa tilanteessa..

Traore on jo sydämeltään pastori: ”Me luotamme Jumalaan. Hän sanoi, ettei meidän tulisi huolehtia hengestämme. Hän sanoi, ettei meidän tulisi murehtia, mitä söisimme, joisimme tai pukisimme päällemme. Tämä vahvistaa uskoani. Se saa minut jatkamaan. Kun kohtaamme vaikeuksia, meidän tarvitsee vain turvautua Jeesukseen.”

Katso video

Lue lisää kristittyjen tilanteesta Burkina Fasossa.

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen