Jeesus-asenteella aitoon vuorovaikutukseen

 

– Kuka käyttää kirkon ääntä, kysyi pastori Teemu Laajasalo tänään Helsingissä seurakuntien työntekijöiden keskustelutilaisuudessa, jossa pohdittiin, miten kirkossa mennään joukkopaosta eteenpäin.

– Kuka tahansa, Teemu Laajasalo vastasi.

Kirkon ääntä käytti television homo-illassa niin kansanedustaja, piispa kuin vapaa-ajattelijakin. Ääneen päässeiden motiivit olivat erilaisia ja lopputulos on kaiken kansan nähtävissä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Laajasalo sanoo, että kirkon on mahdollista käyttää julkisuudessa kovempaa ääntä ja järkevämmin. Mutta viestin pitää silloin olla laadullisesti ja määrällisesti sellaista, että se menee läpi.

Agricola-liikkeen pappina toimivan Laajasalon mukaan mielikuvaa kirkosta ei pidä lähteä rakentamaan brändin kautta, sillä brändi on jo kaikkialla. Se on Suomen lipussa, nimistössä, Turun vaakunassa, kuntarajoissa ja koko yhteiskunnan syvärakenteessa.

-Tärkeämpää on ihmisen naama. Katsokoon kirkko tässä peiliin. Lähikirkon naama erottuu kovin heikosti.

Kirkon tulisi Laajasalon mielestä luottaa tekemisiinsä. Päiväkerholapsen äiti ei ikinä eroa kirkosta, kun hän muistaa kehonohjaajan työn ja naaman.

Myös anteeksipyytävän lannistus-puheen voisi unohtaa. Nyt kaivataan lojaaliutta kirkolle ja toivoa tuovaa puhetta maailmalle.

-Jos 84 prosenttia lapsista vielä kastetaan, eikö se ole kasvavan organisaation merkki?

Kohtaamisen kirkkoa rakennetaan Laajasalon mukaan olemalla entistä kiinnostuneempia ihmisistä.

– Palloa pitää pelata ulospäin. Muistaen, että yksi julistus ei kaikille.

Laajasalo usuttaa kirkon palkollisia ja luottamushenkilöitä menemään Jeesuksen asenteella sinne, missä kiinnostusta ei näy.

-Huoli sieluista vie niihin paikkoihin, missä meitä kiusataan, inhotaan ja pilkataan.