Hyvinkään helluntailaiset avasivat skeittihallin

 

Mikko Paakkonen (vas.)

Jos haluaa saavuttaa nuoria, täytyy olla valmis ottamaan riskejä. Uusi nuorisotyön muoto, skeittihalli, on yhdistänyt seurakuntalaisia Hyvinkäällä.

Hyvinkään helluntaiseurakunta avasi marraskuussa The Ramp -skeittihallin Martin kaupunginosassa.
– Pelkästään Martissa on satoja nuoria. Haluamme saavuttaa heitä, seurakunnan hallituksen puheenjohtaja Seppo Varis sanoo.

– Tämä on hyvä avaus. Skeittaus määrittää nuorisokulttuuria, pukeutumista ja musiikkia, nuorisotyöntekijä Mikko Kujala sanoo.
– Lisäksi Hyvinkäällä ja lähikunnissa on paljon hyviä alan harrastajia, mutta lähimmät kunnon sisähallit ovat Helsingissä ja Tampereella.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Päätös panostaa nuoriin

Projektin ideoi seurakuntaan kuuluva, Armo Skateboards -lautailumerkkiä tuottava Anton Vänskä, joka oli ensin synnyttämässä hallia muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
Helluntaitemppelin asfalttipihalla pyöri keväällä tämän tästä skeittareita, ja puhe hallin puutteesta nousi nuorten kanssa esiin.

Kun elokuussa seurakunnan läheltä vapautui teollisuushalli vuokrattavaksi, uusi nuorisotyön muoto sai siivet. Päätös skeittihallin perustamisesta tehtiin melko nopeasti, ja jo parin kuukauden päästä nuorten kanssa talkoilla valmistetut vaneriset rampit, kaiteet ja esteet kolisivat aktiivikäyttäjien käsittelyssä.

– Teimme jo pari vuotta sitten periaatepäätöksen, että panostamme lapsi- ja nuorisotyöhön. Tämä valmisti meitä, eikä päätöksen tekeminen nopeasti ollut lopulta vaikeaa, Seppo Varis sanoo.

Halli on tuore osa seurakunnan virkistynyttä nuorisotyötä.
– Meillä on käynyt kymmeniä nuoria keväästä alkaen nuortenilloissa, konserteissa on kävijöitä ollut yli sata. Tarvitsimme uuden aluevaltauksen, Mikko Kujala sanoo.

Hyvinkääläiset ovat päättäneet, ettei halli irtaannu omaksi työsaarekkeekseen, vaan se on kiinteä osa nuorisotyötä nuorteniltojen ja muiden perinteisempien toimintojen ohella.

Hallilla pidetään kerran viikossa skeittikirkko, jossa ensin skeitataan, sitten kuunnellaan puhetta ja laulua, ja taas hypätään lautojen päälle.

Hallilla on myös kokoontunut skeittaavien poikien solu. Kerran kuukaudessa on tarkoitus järjestää lauantaisin suurempi tapahtuma, jossa on kisa ja hengellinen osuus.
– Toiminta on alkanut hyvin. Osallistujia on ollut paljon ja homma tuntuu menevän läpi. Emme kyyristele, nuoret tietävät, että halli on osa helluntaiseurakunnan toimintaa, Mikko Kujala sanoo.

Vuodet kuluvat nopeasti

Halli on saanut osakseen paljon positiivista huomiota nuorten parissa sekä paikallisessa mediassa.

Halli toimii työharjoittelu- ja työvalmennusvoimin, sekä vapaaehtoistyönä. Rahoitus muodostuu seurakunnan varoista, kaupungin ja yrityssponsoreiden ostamista hallivuoroista ja käyttäjiltä perityistä maksuista. Mikään kultakaivos halli ei ole.
– Kyllä tämä hirvittää taloudellisessa mielessä. Olemme liikkeellä uskonvaraisesti, Seppo Varis sanoo.

Suuriin ratkaisuihin on osaltaan kannustanut kipu tulevaisuudesta.
– Nuorten kanssa huomaa, että viisi-kymmenen vuotta hujahtaa helposti ohi. Liian monet ikäluokat jäävät täysin kohtaamatta, Varis sanoo.

Katso kuvia ja videoita The Ramp -hallista:
www.godfellas.fi
www.armoskateboards.com