Jeesuksen rakkaus murtaa erottavat väliseinät

 

Ruut Ben-Yosef on King´s Kids -hyväntekeväisyysjärjestön toiminnanjohtaja Israelissa.

Ruut Ben-Yosef emännöi Samarian erämaassa sijaitsevalla Roi moshavilla vierasmajoja, jotka on avattu Gazan ja Libanonin rajaseuduilta evakuoiduille juutalaiselle. Näin hän kertoo kokemuksistaan vain kolme viikkoa sodan alkamisen jälkeen.

Samalla kun kirjoitan tätä kirjoitusta, kännykkääni asennettu applikaatio ilmoittaa muutaman minuutin välein eri paikoissa Israelia tapahtuvista ilmahälytyksistä. Olemme joutuneet keskelle sotaa 7. 10. 2023 tapahtuneen järkyttävän, Hamas-terroristijärjestön suorittaman brutaalin juutalaisten joukkosurman jälkiseurauksena.

Turvapaikka erilaisille ihmisryhmille

Yhteensä yli 30 juutalaista on saanut pysyvän tai väliaikaisen turvapaikan vierasmajoistani. Uskonnollisia juutalaisia, Ukrainan juutalaisia, sekulaarijuutalaisia Tel Avivin alueelta ja kaikkea siltä väliltä. Yhdessä he muodostavat uskomattoman upean yhteisön, joka on rakentunut erilaisista ihmisryhmistä.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Yhteinen hätä on saanut ihmiset, perheet, nuoret ja vanhat avautumaan yhteisöllisyydelle ja yhteydelle. Hienoja keskusteluja on syntynyt syvistä ja hengellisistä aiheista.

Yhteiset aktioretket ja yhteinen rukous mahdollistivat sen, että pääsimme lähestymään toinen toistamme.

Pommisuojasta leikkikentälle

Ehkä kaikkein mieleenpainuvin hetki oli se, kun 3-vuotias Adel tyttö tuli Ashkelonista ensimmäisenä iltana Roi moshaville oltuaan perheensä kanssa suljettuna kahden viikon ajan pommisuojaan. Tytön ensimmäinen pyyntö oli päästä leikkikentälle. Ja niin teimme. Ennen ruokaa, juomaa ja petipaikan etsimistä vein tämän kolmelapsisen perheen leikkikentälle. Vielä samana, ensimmäisenä iltana Adel halusi antaa minulle kätensä ja nousta syliini. Olin saanut armon olla Jumalan rakkauden kanavana.

Päämääränä tuoda arabi- ja juutalaisnuoret yhteen

Olen tehnyt Israelissa viimeiset 20 vuotta aktiivisesti lapsi- ja nuorisotyötä King’s Kids -järjestön yhteydessä. ”Tunne Jumala ja tee Jumala tunnetuksi” on King’s Kids -työn näky pähkinänkuoressa. Israelissa työ suuntautuu paikallistoiminnan lisäksi yhteistyöhön arabikristittyjen nuorten kanssa. Päämääränä on tuoda arabi- ja juutalaisnuoret samaan tilaan, samaan huoneeseen, samalle fudiskentälle, samaan ruokasaliin syömään, samoihin huoneisiin majoittumaan.

Suurin haaste tämän sodan jälkeen tulee olemaan erilaisista taustoista olevien lasten ja nuorten pääseminen yhteisiin tiloihin.

Ensin täytyi poistaa fyysiset väliseinät, että pääsimme rakentamaan yhteyttä. Uskomaton kokemus oli aina uudestaan se, että yhteys syntyi ilman vaivannäköä sen jälkeen, kun raamit tapaamiselle oli järjestetty. Tapaamisia järjestettiin myös koko Lähi-idän alueen nuorten kanssa. Samassa tilassa kokoontuminen, yhteiset aktioretket, yhteinen rukous, ylistys, kädenpuristus. Kaikki nämä mahdollistivat sen, että pääsimme lähestymään toinen toistamme.

Suurin haaste tämän sodan jälkeen tulee olemaan erilaisista taustoista olevien lasten ja nuorten pääseminen yhteisiin tiloihin.  ”Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi, kuolleista Hän noussut on.” Tähän saamme kuitenkin uskoa ja luottaa siihen, että Jeesus antaa meille viisautta ja ymmärrystä myös jatkossa, miten poistaa erottavia väliseiniä täällä Israelissa, palestiinalaisalueilla ja koko Lähi-idän alueella.

Valo voittaa pimeyden

On korvaamattoman tärkeää sijoittaa siihen, että tulevia polvia kasvatetaan Raamattuun pohjautuvilla moraalisilla arvoilla eli käsityksillä oikeasta ja väärästä. Missä nämä arvot puuttuvat, siellä alkaa laiton käytös kukoistaa ja moraalittomuuden siemen alkaa kasvaa.

Sain kuulla upean ylistyslaulun, jota lauloivat yhdessä eri-ikäiset uskovat arabit ja juutalaiset Israelissa, arabian ja heprean kielellä. Valo voittaa pimeyden, ja rakkaus voittaa vihan ja anteeksiantamattomuuden.

”Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden.” Ef 2:14

Artikkeli on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä marraskuussa 2023.