Itä-Ukrainan tykistötulisateessa etsitään Jumalaa

 

Itä-Ukrainassa on kärsitty jo useamman vuoden ajan sotatilasta. Puute ja pelko ovat saaneet monet sotatoimialueen asukkaat etsimään Jumalaa. Seurakunnat pyrkivät auttamaan ihmisiä viemällä heille ruoka-apua ja evankeliumia.

Itä-Ukrainan sodasta ei juuri uutisoida maailmalla. Siksi monet ovat tietämättömiä siitä, mitä maassa tapahtuu. Sota on tuhonnut kyliä, elinkeinoja ja elämiä. Monissa kylissä ei ole työtä eikä tuotantoa ja ruoasta ja vedestä on pulaa.

Ihmiset elävät pelossa. Sotatoimialueella yleisesti käytetyn Grad-raketinheittimen laukaisualustaan mahtuu 40 rakettia, jotka räjähtävät yksi toisensa jälkeen sytyttäen tuleen ja tuhoten kokonaisia asuinkortteleita. Asukkaiden on varottava ulkona liikkumista pimeällä, sillä vastapuoli saattaa avata tulen havaittuaan tuntemattoman auton tai ihmisjoukon. Monissa paikoissa katujen varret, pellot ja metsät on miinoitettu. Viime vuonna miina tappoi kolme lasta Orlovkassa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Joka päivä sotatoimialueella kuolee sotilaita, välillä myös siviilejä. Tuhannet naiset ovat menettäneet miehensä ja tuhannet lapset vanhempansa.

Seurakunnat toimittavat ihmisille apua

Seurakunnat ovat pyrkineet lievittämään sotatoimialueella asuvien hätää viemällä heille ruoka-apua ja evankeliumia.

Itä-Ukrainan sotatoimialueella asuu arviolta 1,5–2 miljoonaa ihmistä. Monet ovat jääneet alueelle loukkoon, sillä heillä ei ole muuta paikkaa, mihin mennä.

Seurakunnat ovat pyrkineet lievittämään ihmisten hätää. Mariupolissa pastorina toimivan Gennadiy Mohnenkon seurakunnan evankelioivat ryhmät vievät alueen asukkaille sekä hengellistä että humanitaarista apua. Rintamakyliin on toimitettu jo pitkään ruokatarvikkeita, kuten leipää ja vettä. Eräässä kylässä ei ole saatu aikoihin lainkaan vettä. Asukkaat ovat täysin ulkopuolisen avun varassa.

Jumala toimii sodan aikana. Hän on edelleen Jumala, ja Hän rakastaa ihmistä. Seurakunta on Jumalan kädet ja suu, Mohnenko sanoo.

Koirat pelastivat naisen kuolemalta

Sotatila on saanut monet itäukrainalaiset etsimään Jumalaa.

Sanotaan, että sota-aikana ei ole ateisteja. Silloin, kun kaikki on hyvin, ihmiset eivät muista Jumalan olemassaoloa. Mutta kun kodin seinät tärisevät päivittäin tykistön voimasta, kun ammus osuu tänään kodin eteen ja seuraavana päivänä kodin taakse, niin moni alkaa miettiä sitä, että mitä jos ammus osuukin seuraavana päivänä kotiin. Tällaisissa olosuhteissa ihmiset alkavat etsiä vastauksia. Monet notkistavat ensimmäistä kertaa polvensa ja alkavat rukoilla Jumalaa. Ja Jumala pelastaa ihmisiä, Mohnenko kertoo.

Hän on kuullut uskomattomia tarinoita siitä, miten Jumala on pelastanut hengen, kuten silloin, kun erään ei-uskovan naisen koirat repivät hänet keskellä tä sängystä lattialle juuri ennen kuin pihalle iskeneen ammuksen sirpaleet tunkeutuivat seinän läpi suoraan naisen vuoteeseen. Ihmepelastumisen kokenut nainen tuli uskoon.

Gennadiy Mohnenko ja joukko lastenkodin lapsia vierailivat Maailma ilman orpoja -polkupyöräkiertueellaan Suomessa elokuussa 2016.

Maailma ilman orpoja

Sota tuntuu myös 15 kilometrin päässä tulilinjalta Mariupolissa olevassa Pilgrim-lastenkodissa, jonka Gennadiy Mohnenko perusti vuosikymmeniä sitten orvoille. Hänet tunnetaan ”orpojen isänä”, sillä hänellä on 3 biologista ja 33 ottolasta. Mohnenko kertoo, että hänen nuorin lapsensa, 11-vuotias poika, on herännyt reilun viiden vuoden ajan niin, että on nähnyt ikkunasta taistelulinjan.

Päivittäin me kuulemme räjähdyksiä ja näemme leimahduksia ja lastenkodin ikkunat helisevät.

Pariin kertaan lapset on jouduttu evakuoimaan, kun tilanne on käynyt liian vaaralliseksi.

Mohnenko on vieraillut lastenkodin lasten kanssa myös Suomessa mm. vuonna 2016 tehdyn Maailma ilman orpoja -polkupyöräkiertueen merkeissä.

Olemme ajaneet polkupyöräsaattueen kanssa maailman ympäri, yhteensä n. 27 000 km, ja rohkaisseet ihmisiä adoptoimaan orpolapsia. Yli tuhat lasta on löytänyt ottoisän ja -äidin, Mohnenko iloitsee.

Hänen haaveensa on, ettei maailmassa olisi yhtään orpoa.

Puutetta ruoasta ja lämmöstä

Gennadiy Mohnenko on perustanut lastenkodin lisäksi vanhusten hoitokoteja ja keskuksia pakolaisperheille. Monet tahot ovat tukeneet työtä, josta ei ole haasteita puuttunut. Medialähetysjärjestö IRR-TV järjesti vuonna 2015 joulukeräyksen Pilgrim-lastenkodin hyväksi. Lahjoituksilla on mm. remontoitu lastenkeskusta ja rakennettu kanala, josta riittää ruokaa kaikkien tarpeisiin – ja jopa rintamakyliin vietäväksi.

Ensimmäistä kertaa 27 pastorivuoteni aikana lastenkodeissamme ja vanhusten hoitokodeissamme on ollut riittävästi lihaa. Aiemmin sitä oli vain, jos satuimme löytämään sitä jostain. Tänä päivänä lastenkotimme lapset saavat riittävästi lihaa, niin paljon kuin vain haluavat syödä, Mohnenko sanoo ja kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia.

Tällä hetkellä remontissa ovat lastenkeskuksen kesäleirialue sekä seurakuntakeskus, joka saatiin sodan vuoksi halvalla keskeltä Mariupolia. Sinne tarvittaisiin mm. lämmityslaitteita ja eristeitä, sillä Itä-Ukrainan talvet voivat olla ankaria, eikä taloissa ole sellaisia lämpöeristeitä kuin Suomessa.

Pilgrim-lastenkodin lapset iloitsevat uudesta kanalasta.

Evankelioiva missio sotatoimialueella

Itä-Ukrainassa tarvitaan myös toivoa. Ja sovintoa. Siksi sotatoimialueella toimivat seurakunnat ovat valmistelleet yhdessä IRR-TV:n kanssa kristillistä mediamissiota syksyksi. Mariupolista Donetskiin ja Luhanskiin yltävä missio on yli sadasta järjestetystä kampanjasta ensimmäinen, joka pidetään sotatoimialueella.

Joku voi kysyä, miksi haluamme järjestää mission tuollaisella alueella. Sen tähden, että siellä tarvitaan evankeliumia. Jeesus tuli saarnaamaan vangituille vapautta ja sairaille terveyttä. Lähetyskäsky koskee myös tätä aluetta – riippumatta siitä, ammutaanko siellä vai ei, sanoo IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka.

Gennadiy Mohnenko sanoo, että alueella tarvitaan muutosta, sillä eri puolilla rajavyöhykettä asuvien ihmisten, jopa sukulaisten, välit ovat tulehtuneet pahasti.

Tarvitsemme missiota, että ihmiset voisivat pääs katkeruudesta ja vihasta. Uskomme, että moni kylistä tulee kokemaan muutoksen voiman.

Lähde: IRR-TV