23 000 työvuoroa, joista tuhat on varattu lapsille – Suviseurat ovat iso talkoolaisten ponnistus

 

Vanhoillislestadiolaisten vuotuinen kesäjuhla Suviseurat järjestetään Muhoksella 28.6.−1.7. Pinta-alaltaan 2800 neliömetrin seurateltta pystytettiin 19. kesäkuuta 60 hengen voimin. Kuva: Karoliina Rauhio-Pokka.

Suviseurat ovat Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Muhokselle odotetaan tänä vuonna yli 80 000 seuravierasta.

Suviseuroissa kaikki on suurta. Tapahtuman budjetti on 3,6 miljoonaa euroa. Seura-alue on kooltaan 220 hehtaaria. Peltoon on pystytetty 300 kaiutintolppaa. Ravintolateltassa ruokapöytiä on 900 metrin verran, ja lämmintä ruokaa on varattu 140 000 kiloa. Ei siis ihme, että seurojen järjestäminen on pitkällinen projekti.

– Mietimme jo kuusi vuotta sitten ensimmäisen kerran Oulun rauhanyhdistyksellä, missä Suviseurat olisi hyvä järjestää, sanoo Suviseurojen ennakkoviestinnästä vastaava Annikka Impiö.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Syksyllä 2017 Muhoksen Suviseuroja varten perustettiin toimikuntia, joilla on omat vastuualueensa. Toimikuntiin ja vastuuhenkilöihin kuuluu noin 800 ihmistä. Valmistelutahti on kiihtynyt kevään edetessä. Seura-alueen rakentaminen alkoi vapun jälkeen.

− Suviseurojen järjestäminen vaatii yhteensä 23 000 talkoolaisten tekemää työvuoroa, jotka ovat kestoltaan neljästä yhdeksään tuntia. Työvuoroista vajaa puolet menee valmisteluihin, Impiö sanoo.

13 000 työvuoroa tehdään seurojen aikana. Suurin osa vuoroista on sovittu etukäteen, mutta myös paikan päällä voi hakeutua työvoimatoimistoon.

– Lapsille on varattu tuhat työvuoroa. Jäätelön myyjänä toimiminen on lasten suosikkityö, Impiö kertoo.

Seuroihin osallistuu melko vähän liikkeen ulkopuolisia

Vaikka moni asia on Suviseuroissa suurta, niin suurta ei ole vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuolisten osallistuminen tapahtumaan. Tämä selviää Hanna Salomäen tekemässä väitöstutkimuksesta Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja) vuodelta 2010.

Suviseurojen seura- ja viestintäosaston puheenjohtaja Juha Alanko kuitenkin korostaa, että tapahtuma on avoin kaikille.

– Keneltäkään ei kysytä portilla, kuka sinä olet ja mistä tulet. Tapahtuma ei ole tarkoitettu vain vanhoillislestadiolaisille, vaan kaikki ovat tervetulleita, Alanko sanoo.

Alangon mukaan seurojen aikaan Oulusta kulkee linja-auto Muhokselle tunnin välein, jotta ihmisten olisi helppo osallistua tapahtumaan. Lisäksi rauhanyhdistykset ovat pyrkineet tekemään tapahtumasta helpommin lähestyttävämmän avoimen ja näkyvän viestinnän avulla.

– Siksi olemme kutsuneet median edustajia seuraamaan niin valmisteluja kuin itse seuroja. Tapahtuma-alueella on mediakeskus, jonka mediaoppaat palvelevat median edustajia esimerkiksi haastateltavien löytämisessä, Alanko sanoo.

Mihin suosio perustuu?

Suviseurat kokoavat vuodesta toiseen noin 75 000 seuravierasta. Tapahtuman suosion hiipuminen ei ole näköpiirissä. Suviseurat houkuttelevat muiden herätysliikkeiden kesäjuhlia paremmin paikalle lapsia ja nuoria.

– Lapset odottavat kahta asiaa: joulua ja Suviseuroja, Juha Alanko kiteyttää.

Suurella pellolla kirmaaminen, yömyöhään valvominen, karkin syöminen ja kavereiden kanssa leikkiminen ovat lapsille mieluista puuhaa. Myös aikuiset tulevat tapahtumaan tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan sekä kuulemaan evankeliumia.

– Suviseurat ovat suuri juhla, jossa perheet, suvut ja ystävät tulevat yhteen, Annikki Impiö sanoo.

Alanko uskoo, että tämän maailman kauhujen ja rauhattomuuden keskellä hyvä sanoma Jeesuksesta puhuttelee ihmisiä. Suviseuroissa saa hetken elää kuplassa, jossa ei tiedä mitään maailmassa tapahtuvasta pahasta.

– Tämän vuoden teemana on ”Herra siunatkoon sinua”. Se antaa toivon ja rauhan näkökulmia meidän jokaisen elämään, Alanko sanoo.