Israelin kaivauslöytö sai huomiota

 

En Esur muistuttaa nykyisin peltoa. Maan alla on kuitenkin arkeologisesti rikas ympäristö. (Wikipedia)

Maan alla on jopa 7000 vuotta vanhan asutuksen jälkiä.

Israelista on löydetty muinainen ”Lähi-idän New York”.

Netivei Israel -yhtiön rahoittamat suurkaivaukset ovat paljastaneet 5 000 vuotta vanhan kaupungin rauniot. Noin 6 000 asukkaan kaupungissa on ollut myös katu- ja viemäriverkosto, uutisoitiin eri maissa lokakuun alussa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Ei ole epäilystäkään, että tämä työmaa muuttaa dramaattisesti sen, mitä tiedämme ajan luonteesta ja Israelin kaupungistumisen alusta, kommentoivat kaivausten johtajat Itai Elad, Yizhak Paz ja Dina Shalem.

En Esur -nimisen kohteen rauniot jäljitettiin noin 50 kilometriä Tel Avivin pohjoispuolelta. Kaupungin alta löytyi merkkejä vielä vanhemmasta, noin 7 000 vuoden takaisesta asutuksesta.

 

Aiheet