Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

”Islam ei istu demokraattiseen yhteiskuntaan”

 

Voisiko islam olla osa suomalaista kulttuuria? Lähi-idän ja islamin asiantuntija Seida Sohrabin mukaan ei, koska islam ei tunne demokratiaa.

– Islam on sitä, mitä se on Koraanissa. Se on muslimien mukaan Jumalan sanomaa ja pitää laittaa käytäntöön sellaisenaan, Sohrabi sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi todistajalausunnon. Koraanin mukaan naisen todistajanlausunto on puolet miehen todistajanlausunnosta. Kirjassa myös yllytetään väkivaltaan.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Sellaisenaan islam ei istu suomalaiseen demokraattiseen ja tasa-arvoiseen, oikeusvaltioperiaatetta kunnioittavaan yhteiskuntaan. Islamista ei löydy sellaista käsitystä demokratiasta, mitä meillä on.

Lähetystyöntekijä, teologian maisteri Timo Keskitalo on käynyt keskusteluja Suomessa asuvien imaamien kanssa. Eräs imaami oli arvioinut Suomen islamilaistuvan melko nopeastikin väestönkasvun kautta.

– Hän totesi hymyssä suin, että sitten he tulevat lakkauttamaan demokratian, Keskitalo sanoo.

– Jos me haluamme puolustaa suomalaista yhteiskuntajärjestystä, niin islam on vaaratekijä. Poliittisesti ajatellen se on yhteensopimaton asia.

Islam on monelle tapakulttuuri

Muslimit suhtautuvat Koraanin opetuksiin monin eri tavoin. Tähän vaikuttavat sekä islamin suuntaukset että kulttuuri, jossa muslimit elävät. Shiialaisille on Keskitalon mukaan tärkeää johtajien seuraaminen, kun taas sunnalaisuus edustaa käsikirjaan perustuvaa islamia.

Monille muslimeille islam on tapakulttuuri, johon voi kuulua myös erilaisten, eri uskontoja edustavien ihmisten kunnioittaminen. Näin on esimerkiksi Pohjois-Irakin Kurdistanissa, jonne Seida Sohrabin perhe pakeni aikoinaan Iranista.

– Islamista löytyy tietysti myös ns. pehmeitä arvoja, mutta kokonaisuudessaan se islam, minkä näemme ja mikä on Koraanissakin, on hyvin kaukana länsimaisesta ajatusmaailmasta. Siksi on tärkeää, että me pidämme Euroopassa kiinni näistä arvoistamme, Sohrabi sanoo.

Juurettomuus radikalisoi

Koraania tiukasti tulkitsevat muslimit asettavat oman haasteensa länsimaiselle yhteiskunnalle.

Lähetystyöntekijä, teologian maisteri Timo Keskitalo sanoo, että erityisesti ne muslimit, jotka ovat irtautuneet menneiden sukupolvien vaikutuksista, ovat suurimmassa vaarassa radikalisoitua.

– Esimerkiksi toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajanuoret Euroopassa nuoret voivat olla juurettomia, ja kun he löytävät jonkun radikaalin imaamin, he ajattelevat, että tätä islam on. Heistä tulee kaikista jyrkimpiä muslimeja.

Seida Sohrabi kertoo, että juurettomat nuoret saavat innoitusta myös esimerkiksi ISIS:n ja Hamasin propagandavideoista. Väkivaltaisen islamin ihannoiminen on aina huolestuttava merkki, johon tulisi puuttua.

Varovaisuutta maahanmuuttoon

Vaikka Seida Sohrabi kannattaa maahanmuuttoa, kehottaa hän varovaisuuteen, sillä Suomeen tuleville nuorille aikuisille on ehtinyt muodostua tietynlainen kulttuuri- ja uskonnollinen käsitys, joka voi olla vaikea sovittaa suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Olisin kriittinen ja varovainen siinä, ettei Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tuotaisi lyhyessä ajassa kovin paljoa muslimitaustaisia maahanmuuttajia. Näemme, millainen tilanne on esimerkiksi Ruotsissa, Sohrabi sanoo.

– Meidän pitää uskaltaa puolustaa vapautta, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta korostavaa kulttuuriamme kaikkea muuta vastaan ja tarjota sitä samaa muille samoilla oikeuksilla.

Seida Sohrabi ja Timo Keskitalo keskustelevat länsimaisen demokratian ja islamin ristiriidasta medialähetysjärjestö IRR-TV:n Ajassa-ohjelmassa.

Ohjelma esitetään televisiossa antennikanavalla 16 tiistaina 5.12 kello 19.45 ja uusinta torstaina 7.12. klo 19.45 Ohjelma on katsottavissa myös tästä linkistä.

Elina Uusikylä

 

Aiheet