Irja Askola: Kirkko taloudellisten sopeuttamistoimien edessä

 

Helsingin piispa Irja Askola perää huomenna ilmestyvän Polemiikki-lehden haastattelussa eduskuntavaalien alla rehellistä keskustelua yhteiskunnan eriarvoistumisesta.

Erityisen huolissaan Askola on periytyvästä köyhyydestä.

Askola myöntää, että talous on tiukalla kirkossakin.

– Ajattelen, että yhteiskunnallamme on kolme keskeistä laatumittaria, joiden valossa voimme arvioida päätöksentekojärjestelmän suoriutumista eettisistä vastuistaan.

– Ensinnäkin päätöksenteon avoimuus, toiseksi heikoimpien kohtelu ja kolmanneksi kyky kuulla ja ottaa todesta kansalaisten arkikokemukset, piispa kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön tytäryhtiön Polemiikki-lehdessä.  

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kirkko hyvinvointiyhteiskunnan takana

Irja Askola sanoo, että laatukriteerit koskevat yhtä lailla valtion, kuntien kuin kirkon päätöksentekoa.

– Myös kirkko on taloudellisten sopeuttamistoimien edessä. Ja kun näin on, meidän on pidettävä huolta siitä, että eri tahoilla tehdyt vaikeat päätökset eivät kohdennu toistuen heikompiosaisiin.

 – Me liputamme pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolesta, mutta se ei säily ilman tekoja ja oikeita arvovalintoja.