Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Intialaisten kristittyjen uskonnonvapaus turvattava

 

Intialaiset kristityt vaativat kristittyjen turvallisuuden parantamista. (WWM)

Chhattisgarhin osavaltion kristittyjen foorumi on kutsunut koolle alueen puolueet. Niitä vaaditaan takaamaan kristityille uskonnonvapaus.

Osavaltiossa oli 12. lokakuuta lainsäädäntöelimen jäsenten vaalit. Samaan aikaan ympäri maata hyökättiin useasti kristittyjä vastaan. Kristittyjä on noin 2 % osavaltion 25 miljoonaisesta väestöstä. Aluetta johtaa pääministerin edustama hindunationalistinen Intian kansanpuolue.

Kristityt vaativat:

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

– yli 400:n vääristellyn maanomistustapauksen peruuttamista,

-kristittyjen tekaistujen pakkokäännytyssyytteiden poisvetämistä,

-kristittyjen syrjimisen lopettamista hallituksen työntekijävalinnoissa,

-kristittyjen riittävää edustusta maan vähemmistökomissiossa sekä

-apurahoja taloudellisessa avuntarpeessa oleville kristityille opiskelijoille.

Foorumin mukaan Intian kansanpuolueen hallitus on tukenut kansallismielisten hindujen harjoittamia kristittyjen vainoja. Kirkkoja on tuhottu, pastoreita vastaan on hyökätty, ja kristillinen työ kylissä on kielletty.

Äärihindujen hyökkäyksiä

Hyökkääjät löivät ihmisiä kepeillä, tuhosivat soittimia ja pahoinpitelivät naisia. (Kuva: AsiaNews)

Äärihindut hyökkäsivät lokakuun seitsemäntenä päivänä pakkokäännytyksistä syytettyjen kirkon työntekijöiden kimppuun. AsiaNews -uutistoimiston mukaan noin 25 ihmistä tunkeutui helluntaijohtajien vuotuiseen joulun suunnittelukokoukseen Taj Mahalista tunnetussa Agran kaupungissa. Hyökkääjät vahingoittivat ihmisiä, löivät heitä kepeillä, tuhosivat soittimia ja pahoinpitelivät useita naisia. Tunkeutujat huusivat ”Jai Shri Ram”, kunnia hindujumala Ramille. Poliisi pidätti joitakin uhreista, kun yksi hyökkääjistä syytti heitä. Uhrit vapautettiin myöhemmin takuita vastaan. Ketään hyökkääjistä ei pidätetty.

Samana päivänä vietettiin hindujen diwali-juhlaa. Tällöin helluntaikirkko sytytettiin tuleen Punjabin kaupungissa. Harchowalin kylän kirkko oli tuohon aikaan tyhjä. Tuntemattomat hyökkääjät polttivat Raamattuja, huonekaluja ja kirkon sähköjärjestelmän. Paikallisen aktivistin mukaan poliisi tutkii asiaa, mutta ketään ei ole pidätetty.

Karnatakan osavaltiossa pastori Srkanth Durgappa joutui neljäs lokakuuta 25:n äärihindun hyökkäämäksi. Hän johti tuolloin Lokapuran kylässä sunnuntaijumalanpalvelusta. International Christian Concern -järjestön (ICC) mukaan hyökkäyksen jälkeen pastori vietiin poliisiasemalle. Siellä Durgappa pahoinpideltiin niin, että hänen leukaluunsa murtui. Pastori vapautettiin samana iltana. Häntä varoitettiin enää jatkamasta jumalanpalveluksia kylässä.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä samassa osavaltiossa 100 äärihindua hyökkäsi rukouskokoukseen. Hublin kaupungissa pahoinpideltiin useita kristittyjä. Heistä yksi joutui sairaalaan vakavan päävamman vuoksi. ICC:n saamien tietojen mukaan joukkio hyökkäsi taloon, jossa pidettiin Ceylonin helluntailähetyksen viikottainen rukouskokous. Osallistujia pahoinpideltiin ilman mitään syytä. Päävamman saanut osallistuja, Arjun S. Athimathi, kertoi olleensa hyökkäyksen kohteena, koska johti pastorin poissaollessa kokousta. ”Meidät hakattiin poliisien läsnäollessa. He olivat yleisö. Meidät vietiin poliisasemalle ja meistä tehtiin rikosilmoitus pakkokäännytyssyytteillä.”

Lähde

Tutustu lisää Intian tilanteeseen.

 
Lahjoita A