Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Ilon ja elämän kovuuden tunnemylläkkää

 

Kahdeksan Pedernalesin maanjäristyspakolaista kastettiin Pacto-kirkon leirikeskuksessa,
Mireya ja Julio äärimmäisinä oikealla.

Huominen tulee, vaikka kaikki omaisuus tuhoutui maanjäristyksessä.

Julio Burga oli 16.4.2016 työpaikallaan Pedernalesin rantakaupungissa Ecuadorissa, kun maa alkoi täristä. Hän ei pysynyt pystyssä eikä pystynyt poistumaan talosta. Rakennus ei sortunut mutta vaurioitui pahasti. Järistyksen rauhoituttua Julio syöksyi ulos ja juoksi läpi raunioitten kotiinsa. Hän löysi perheensä pihamaalta järkyttyneinä. Koti oli tuhoutunut ja sen mukana kaikki kodin irtaimisto ja muu omaisuus.

Nuori pariskunta Mireya Barre ja Julio Burga ovat asuneet yhdessä viisi vuotta. Perheeseen on syntynyt kolme tytärtä. Mireya on mukana seurakunnan toiminnassa. Julio on keskittynyt enemmän jalkapallon pelaamiseen ja muihin nuorten miesten juttuihin.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Maanjäristyksen jälkeen Mireyan puolen laaja suku löysi turvapaikan Pacto-kirkon leirikeskuksesta. Siellä Julio on oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden voiman hädän keskellä. Häntä on puhutellut se, että vieraat ihmiset ovat tulleet auttamaan heitä antaen suojaa, ravintoa ja rakkautta. He ovat saaneet vaatteita ja muita tarvikkeita ja jopa hiusten leikkuusta on huolehdittu. Julio päätti monen muun ohella antaa elämänsä Jumalan käsiin.

Mireya ja Julio ovat saaneet opetusta ja ohjausta uudella tiellä. Alfa-kurssi on auttanut ymmärtämään elämän ja uskon peruskysymyksiä. He halusivat myös mennä kasteelle. Leirikeskuksen ohi virtaavassa joessa kastettiin 11.5. kahdeksan Pedernalesin maanjäristyspakolaista. Kastajina palvelivat lähetystyöntekijät Gonzalo Quimbiulco Ecuadorista ja Teijo Sormunen Suomesta. Monien ilo purkautui niin nauruna kuin itkuna tunteiden peilatessa juhlan riemua ja elämän kovuutta.

Mireya ja Julio ovat päättäneet virallistaa liittonsa menemällä naimisiin. Heidän seuraava osoitteensa tulee olemaan telttakylässä Pedernalesissa.

Teksti: Teijo Sormunen

Ecuadorin Pacto-kirkko ja sen kehitysyhteistyöjärjestö FACE tekevät avustustyötä maanjäristysalueella. Niillä on kokemusta avustustyöstä aikaisemmista luonnononnettomuuksista. Pacto-kirkko ja FACE ovat Suomen Vapaakirkon pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita.

Lue lisää: svl.fi

 

Aiheet