Hollannissa uusi lakiehdotus sallisi eutanasian kaikille yli 75-vuotiaille

 

Kuva: Pixabay

”Comleted Life Bill” ehdotus sallisi jokaisen yli 75-vuotiaan päättää, että hänen elämänsä on ”valmis”, vaikka henkilö olisi täysin terve.

Amerikkalaisen konservatiiviliiton ihmisarvon keskuksessa työskentelevä  Julia Hockerin mukaan ehdotus avaa monia uusia ongelmia.

– Jos kuolema on vaihtoehto yhteen ongelmaan, siitä tulee nopeasti ratkaisu moniin muihinkin ongelmiin. Pahimmassa tapauksessa kuolemasta tulee velvollisuus, jottei ihminen olisi enää perheensä taakkana, Hocker kommentoi The Christian Postille.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Eutanasia on ollut Hollannissa laillista kuolemansairaille potilaille vuodesta 2002. The Christian Postin mukaan hollantilainen poliitikko Alexander Pechtold toivoo, että tulevaisuudessa myös nuoremmat henkilöt voisivat halutessaan lopettaa elämänsä eutanasialla.

Hollannissa on viime kuukausina kuitenkin ilmennyt joitakin huolestuttavia tapahtumia, joiden takia jopa eutanasian tukijat ovat ilmaisseet huolensa julkisesti. Esimerkiksi The Christian Post uutisoi helmukuussa tapauksesta, jossa lääkäriä syytettiin rikkomuksesta, koska hän antoi eutanasia lääkkeitä 80-vuotiaalle naiselle vastoin hänen tahtoaan. Nainen oli toivonut eutanasiaa, mutta lopulta epäröikin päätöstä. Siitä huolimatta lääkäri sekoiti lääkettä naisen kahviin.