Hiihtolomat kutsuvat perheitä – Vuokatissa varhaisnuorille on omaa kristillistä ohjelmaa

Kuva: Kari Ikonen

Hiihtolomat ovat suomalaisten suosituin lomailujakso, kertoo tuore matkustuskysely. Koko perhettä palveleva lomanviettotapa voi toisinaan olla haaste. Vuokatissa nuorille on räätälöity oma toiminnallinen leiri.

Teksti Maarit Avellan

Perheille hiihtolomat ovat tärkeää yhdessäolon aikaa. Moni perhe suuntaakin joko lumilomalle tai etelän lämpöön.

Koko perheen lomallakin on omat haasteensa. Riittääkö nuorille mielekästä tekemistä ja kavereita? Entä miten vanhemmille järjestyisi omaa aikaa?

– Kainuussa tähän haasteeseen vastaa kristillinen Gospel Junior -leiri Vuokatinrannan lomakeskuksessa, kertoo varhaisnuorisotyöntekijä Merja Rantala.

Värkkäilyä ja kavereita Kainuun malliin

10-14-vuotiaiden Gospel Junior -leiri ajoittuu Keski-Suomen ja Pohjois-Suomen hiihtolomien väliseen viikonloppuun 3.-5. maaliskuuta. Myös pelkästään lauantaina osallistuminen on mahdollista.

– On hyvä välillä tarjota varhaisnuorille omaa tekemistä ja kavereita, Rantala kertoo.

– Leirin ja perhelomailun yhdistäminen antaa myös vanhemmille mahdollisuuden viettää omaa aikaa hiihtolomalla.

Nimestään huolimatta Gospel Junior ei ole tarkoitettu vain musiikista kiinnostuneille, vaikka sitäkin on toki runsaasti tarjolla yhteisessä ohjelmassa. Lisätekemistä kristillisen ohjelman lomaan löytyy niin tanssin, värkkäilyn, keilailun kuin seikkailupuistossa käymisen muodossa. Nuoret voivat kokeilla myös urheilupuiston vauhdikasta pulkkamäkeä.

Leireillä myös itsenäistytään

Hiihtoloma ja vanhempien vapaat eivät aina onnistu samaan aikaan. Tämä näkyy myös Gospel Junior -leirillä, jonne osa nuorista saapuu itsenäisesti.

– Osa nuorista tulee esim. junalla tai bussilla Kajaaniin, josta heille on kuljetus Vuokatinrannan täysihoitoon, Rantala kertoo.

– Nuoret tulevat ympäri Suomen ja kaikki eivät entuudestaan tunne toisiaan. Haluamme luoda kotoisan ja arvostavan ilmapiirin, ja siinä kysytään meidän nuorisotyöntekijöiden ammattitaitoa.

Vuokatinrannan leiri- ja lomakeskuksen omistaa Suomen Raamattuopisto, joka käyttää saamiaan lahjoituksia lasten- ja nuorten leirien järjestämiseen. Näin kristillisten leirien maksut saadaan pidettyä kohtuullisina.

– Olen huomannut, että Raamatun kertomukset antavat lapsille ja nuorille perspektiiviä käsitellä oman elämänsä iloja ja murheita, kertoo Merja Rantala.

– Yhdessä saman ikäisten kanssa toimiminen auttaa nuoria rakentamaan omaa identiteettiään. Leirit ovat hyvä keino irtautua koulun hallitsemasta arjesta ja kokeilla itsenäistymisen ensiaskeleita.

Ilmoittautuminen Gospel Junior -leirille päättyy 22. helmikuuta. Rantala lupaa, että parikymmentä nuorta mahtuu vielä mukaan.

 

Vuokatinranta.fi tai www.nuoret.sro.fi