Hengelliset syventymispäivät: ”Tuoli lapsen sängyn vieressä on tärkein saarnatuoli”

 

Pastori Jari Nordman puhumassa kotiseuroissa Heinolassa. Kuva: Kai Lappalainen.

Koska lapset saavat entistä vähemmän kristillistä opetusta kouluissa ja seurakunnissa, kotikasvatuksen merkitys on suuri, arvioi pastori Jari Nordman.

Suomen Raamattuopiston Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen aluejohtaja Jari Nordman keskittyi Hengellisten syventymispäivien opetuspuheessaan 19.8. Paavalin 2. kirjeeseen Timoteukselle. Hän totesi, että Timoteus oli Paavalin mukaan saanut kasvaa uskovassa kodissa. Jakeessa 2. Tim. 1:5 Paavali kirjoittaa: Kiitän Jumalaa, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma.

– Timoteus oli siis saanut asua uskovassa kodissa! Uskon siemenet oli kylvetty hänen sydämeensä jo lapsena, Nordman opetti.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Timoteus oli rukousten lapsi. Monet meistäkin olemme esirukousten lapsia. Ehkä juuri oma äiti tai isoäiti tai kenties kansakoulun opettaja on ollut se henkilö, joka on kylvänyt uskon ensimmäiset siemenet sydämiimme? hän jatkoi.

Nordman totesi, että koska lasten saama kristillinen opetus kouluissa ”ja seurakunnissakin” on entistä vähäisempää, kotien merkitys on tässä mielessä entistä suurempi.

– Mutta löytyykö maastamme edelleen koteja, joissa rukoillaan ja luetaan Raamattua? Saavatko lapset kuulla Vapahtajasta, edes uskovissa kodeissa? Vai täyttyykö lapsiperheiden arki niin kaikesta muusta tärkeästä, ettei tärkeimmälle jää aikaa?

– On sanottu, että tuoli lapsen sängyn vieressä on tärkein saarnatuoli. Aloitettaan siis raamatunkertomuksista ja iltarukouksesta lapsen sängyn vieressä. Näiden hetkien hedelmä saattaa olla kauaskantoinen! Nordman rohkaisi.

Nordman puhui kotiseuroissa Heinolassa, josta Hengellisten syventymispäivien torstai-illan ohjelma lähetettiin.

Hengelliset syventymispäivät jatkuvat koko viikonlopun osoitteessa sro.fi/tv. Ohjelma ja muu tapahtumaan liittyvä informaatio on osoitteessa syventymispaivat.fi

 
Artikkelibanneri perussanoma