Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Heikki ja Paula Ranssi: Avioliittoa arvostetaan yhteiskunnassa

 

Avioliittotyön konkareiden Heikki ja Paula Ranssin mukaan avioliitto on yhteiskunnan tukipilareita. Kuva: Sari Savela

Pitkään HNMKY:n avioliittotyötä johtaneet Heikki ja Paula Ranssi kertovat avioliittotyön pelastaneen heidän oman avioliittonsa. Ranssien mukaan avioliittoa arvostetaan edelleen yhteiskunnassa. He uskovat myös avioliittoinstituution säilymiseen tulevaisuudessa.

 

– Mututuntumalla haarukoiden huomattava osa avioliitoista voi erittäin hyvin. Sitten on tietty määrä liittoja, jotka voivat erittäin huonosti, Heikki Ranssi toteaa Uusi Tie -lehden haastattelussa.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

– Mutta hyvässäkin liitossa eläviä kaihertaa ihmisen ahneus. Hyvää halutaan enemmän. Avioliittoinstituutio voi osaltaan huonosti siksi, että tarjolla on elämysten runsaudensarvi, josta halutaan kaikkea maistaa. Kyse on tärkeysjärjestyksestä, ihmisen pitää osata valita, Paula Ranssi miettii.

Ranssin pariskunta on johtanut HNMKY:n avioliittotyötä pitkään. Viestikapula on siirtynyt nuorempiin käsiin, kun Hanna ja Pekka Matikainen ovat ottaneet vetovastuun. Hanna Ranssi-Matikainen aloitti HNMKY:n perhetyön johtajana vuoden alussa. Ranssit valmistautuvat kuitenkin edelleen täysillä vuoden päätapahtumaan, Pieksämäen perheleirille, joka kokoaa vuosittain noin tuhat henkeä.

Avioliitto ja perhe ovat koko yhteiskunnan tukipylväät

Ranssit näkevät, että avioliitto ja perhe ovat edelleen tavoiteltavia ja arvostettuja asioita yhteiskunnassa. Siitä kertoo esimerkiksi äitien- ja isänpäivän merkitys ja vaikkapa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, johon osallistutaan yleensä aviopuolison kanssa. Ranssit uskovat, että avioliittoinstituutio säilyy myös tulevaisuudessa.

– Avioliitto ja perhe ovat koko yhteiskunnan väkevät tukipylväät. Niiden varassa yhteiskunta seisoo, Heikki Ranssi painottaa. 

– Perhe on myös instituutio, joka laittaa ihmisen ponnistelemaan pitääkseen perheen koossa. Lisäksi ihminen oppii sosiaaliset perustaidot nimenomaan perheessä.

”Avioliittotyö on pelastanut meidän avioliittomme”

– Avioliittotyö on pelastanut meidän avioliittomme. Jo ensimmäinen tapahtuma avasi meidän molempien silmät, toteaa Heikki Ranssi painokkaasti.

– Itseilmaisu ja kumppanin valinta, kiteyttää Paula Ranssi heidän pitkän liittonsa salaisuuden.

Yhdeksi tärkeäksi tekijäksi liittonsa pysyvyydelle Ranssit nimeävät sitoutumisen.

Avioliittoleiriltä Ranssit saivat työkaluja omaan liittoonsa ja toinen toisensa ymmärtämiseen.

– Onhan tämä aivan eri avioliitto nyt kuin silloin alkuaikoina.

– Se, että kerran kuulimme opetuksen, ei olisi missään tapauksessa riittänyt, vaan meidän on pitänyt uudelleen ja uudelleen kuulla opetuksia, Heikki sanoo.

Avioliitosta Ransseilla on 42 vuoden kokemus. Avioliittoleireillä he ovat käyneet vuodesta 1975.

 

Lue Sari Savelan kirjoittama Heikki ja Paula Ranssin haastattelu Uusi Tie -lehden numerosta 24.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie