Evankelioiva suurtapahtuma Suomessa jo harvinaisuus

– Suurtapahtumien järjestäminen on haasteellista. Hengellinen kenttä on sirpaloitunut, Nouse Suomi -tapahtuman koordinaattori Markus Korhonen sanoo. Kuva viime vuoden tapahtumasta. (Missiomaailma)

Kymmenen vuotta täyttävästä Nouse Suomi -tapahtumasta tuli kansainvälinen verkkojakeluiden kautta. Tapahtumassa panostetaan perustyöhön, eli ihmisten kohtaamiseen kaduilla.

Evankelioivat suurtapahtumat, jotka perinteisesti järjestetään seurakuntien yhteistyönä, ovat muuttuneet harvinaisuuksiksi. Aiemmin keväällä uutisoitiin Helsingin Yhteiskristillisen evankelioimistoimikunnan HYKEn lopettaneen toimintansa.

– Aika ajoi ohitsemme, ja mieliala oli sellainen, että suuria evankelioivia tapahtumia enää tarvita, HYKEn sihteerinä toiminut Erkki O. Auranen sanoi.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun HYKEn järjestämä Missio Helsinki veti Olympiastadionille kymmeniä tuhansia suomalaisia sanan kuuloon. Tuolloin puhujana oli baptistievankelista Billy Graham.

 

Suomen ilmeisesti suosituinta evankelioivaa suurtapahtumaa Nouse Suomea luotsaava Missiomaailma ry:n toiminnanjohtaja Markus Korhonen vahvistaa, että meininki tapahtumagenren ympärillä on muuttunut.

– Evankelioivien suurtapahtumien järjestäminen Suomessa on jatkuvasti haasteellisempaa. Hengellinen kenttä maassamme on hyvin sirpaloitunut.

– Nouse Suomi -tapahtuman ympärille olemme saaneet mukaan seurakuntia, joiden johtajat ovat kokoontuneet yhteen säännöllisesti rukoilemaan, visiomaan ja innostumaan yhteisestä näystä.

Osallistujia tapahtumaan odotetaan paikan päälle noin 7000.

 

Espoon Metro Arenalla 19.-20. toukokuuta järjestettävä Nouse Suomi koetaan nyt kymmenennen kerran. Ensimmäisessä, Hartwall Arenassa järjestetyssä tapahtumassa olivat puhujina muun muassa Chuck Pierce ja Kalevi Lehtinen.

Nyt lavalle nousevat evankelistat Heidi Baker ja Guillermo Maldonado. Baker nähtiin Espoossa jo viime vuonna, Maldonado taas on suomalaisille uudempi tuttavuus. Maldonadon johtama King Jesus -seurakanta on yksi Yhdysvaltojen nopeimmin kasvavista monikulttuurisista seurakunnista.

 

Kulttuurien kohtaamista haetaan nyt myös Suomessa. Viime vuosina Nouse Suomi on tehnyt panostuksia maahanmuuttajien kohtaamiseksi. Viime vuoden tapaan nytkin Arenalle järjestetään tulkkaus farsin ja arabian kielelle, ja kuljetuksia vastaanottokeskuksista.

– Viime vuonna meillä oli tapahtumassa yli 500 pakolaista, mutta tänä vuonna tuskin niin suuriin määriin päästään. Haluamme edelleen tavoittaa niitä, jotka ovat jääneet Suomeen, Markus Korhonen sanoo.

 

Nouse Suomi näkyy myös ulkomailla verkko ja –satelliittiyhteyksien mahdollistaessa suorat lähetykset. Tapahtumaa välitetään suorana useiden televisiokanavien kautta. Kuvausryhmiä tulee muun muassa Norjasta, Virosta ja Pakistanista.

– Katsojia tapahtumalla on varmasti miljoonia.

 

Erityinen lisäominaisuus tapahtumalla on sen tavoite saavuttaa venäjänkielisiä ihmisiä Suomen lisäksi eri puolilla itäistä Eurooppaa ja muissa läntisissä venäläisyhteisöissä. Tapahtumaa on markkinoitu Virossa ja Pietarissa. Venäjänkieliset suomalaiskristityt ovat viime vuosina luoneet verkostoja ja mediaa, jota seurataan eri puolilla venäjänkielistä maailmaa.

 

Tapahtuman yhteydessä järjestetään pastoriseminaari Espoon helluntaiseurakunnassa, joka on yksi tapahtuman 25 yhteistyöseurakunnista.

 

Tapahtuman luonteen mukaisesti ihmisten kohtaamisista innostuneet kristityt jalkautuvat myös kaduille. Tarkoituksena on jakaa 30 000 kutsua Arenalle.

– Tavoitteemme on, että 1000 ihmistä antaisi elämänsä Jeesukselle, Markus Korhonen sanoo.

http://nousesuomi.fi/