Entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola: Kristityt on kutsuttu rakastamaan

 

Eija-Riitta Korholan mielestä eniten apua tarvitsevia Lähi-Idän kristittyjä ei pitäisi ”jättää jalkoihin”. Kuva: www.korhola.com

Eija-Riitta Korhola pohdiskeli Radio Deissä, ettei rakkaus mene hukkaan. Hän toivoi, että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat saisivat osakseen rakkautta.

Pitkään Euroopan parlamentissa toiminut Eija-Riitta Korhola oli torstaina Nina Arosen haastateltavana Radio Dein Ajankohtaistunnilla. Ohjelmassa jatkettiin Viikon debatissa alullepantua keskustelua turvapaikanhakijoiden auttamisesta. Ajankohtaistunnilla tartuttiin laajemmin turvapaikkapolitiikan, terrorismin ja rakkauden teemoihin.

Eija-Riitta Korhola kertoo kotisivuillaan olevansa ”viestintään, konsultointiin, kirjoittamiseen ja hallitustyöskentelyyn keskittyvä entinen europarlamentaarikko”. Hän on väitellyt tohtoriksi ympäristöpolitiikasta ja filosofiasta.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Korhola kertoi Radio Deissä osanneensa odottaa Brysselissä tapahtuvaa terrori-iskua, koska hänen mukaansa siinä iskettiin samalla ”Euroopan arvoyhteisöön”. Brysselin isku tuntui hänen mielestään ”pahalta ja erittäin todelliselta”, koska hänen kotinsa oli lähellä iskun kohteeksi joutunutta metroasemaa ja hän oli matkoillaan käynyt lukuisia kertoja sillä lentokentällä, jossa terroristit iskivät.

Korhola näkee, että islamin uskonnollisilla johtajilla on käsissään ratkaisun avaimet terrorismin ongelmaan.

– Kaipaan sitä, että [islamin] johtajat ottaisivat voimakkaammin kantaa siihen, ettei tällainen koraanin joidenkin osien ja suurien tulkinta ole sopusoinnussa rakkauden kanssa.

Eija-Riitta Korhola toivoisi suomalaisten kristittyjen muistavan hyvyyden voiman

Eija-Riitta Korhola kertoi Radio Deissä varoittaneensa poliitikkokollegojaan antamasta sijaa kaaokselle, jolloin asiat ”vyöryvät päälle” ja niihin pystytään reagoimaan vasta jälkikäteen. Hän kehoitti poliitikkoja olemaan tarkkoja ja riittävän kriittisiä pakolaispolitiikan suhteen, koska hänen mielestään Eurooppaan tulijoiden joukosta löytyy ihmisiä, jotka haluavat hyväksikäyttää järjestelmää.

Korhola näkee, että ihmisten kokema pelko ja huoli ovat luonnollisia reaktioita niihin muutoksiin, joita yhteiskunnassamme tapahtuu. Hänestä on tuntunut pahalta se, että ihmiset leimataan hänen sanojensa mukaan helposti rasisteiksi heti, jos he ilmaisevat kantavansa huolta turvapaikanhakijoihin liittyvistä asioista.

Entinen europarlamentaarikko on huolissaan sen yhteisöllisen rakkauden katoamisesta, jonka hän näkee sitovan yhteisöjä ja yhteiskuntia yhteen. Hänen mielestään sekasorron ja rikollisuuden lisääntyminen yhteiskunnassamme voi johtaa siihen, että ihmiset eivät enää uskalla osoittaa rakkautta ja välittämistä toisilleen.

– Kristityt on kutsuttu rakastamaan, luomaan luottamusta ja elämään todeksi hyvyyden voimaa, niin että sellainen yhteiskunnallinen kuva ei toteutuisi, jossa ihmiset eivät enää uskallakaan rakastaa, koska pelkäävät oman turvallisuutensa puolesta. Pitäisi nähdä totuus, että hyvä voittaa ja rakkaus ei mene hukkaan. Toivoisin suomalaisten kristittyjen muistavan sen, että hyvyyden voima on ihmeellinen, Korhola painotti.

Korholan mielestä kristittyjen tehtävä on osoittaa lähimmäisenrakkautta myös Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille ja pakolaisille esimerkiksi ystävystymällä heidän kanssaan ja ottamalla heitä vieraiksi koteihinsa.

– Olisi tärkeää, että ne pakolaiset, jotka tänne tulevat, löytäisivät ystäviä, olohuoneita ja sohvannurkkia, joissa he saisivat tutustua uuteen maailmaan ja uuteen todellisuuteen ja saisivat kokea rakkautta, eikä esineellistämistä ja ennakkoluulojen kautta toimimista. Tottakai rakkaudessa on se riski, että siinä haavoittuu, mutta meidät on kutsuttu sellaiselle polulle.

”Kaikkein eniten apua tarvitsevia ei pitäisi jättää jalkoihin”

Eija-Riitta Korhola toi esiin Radio Dein Ajankohtaistunnilla, että Suomeen pitäisi hänen mielestään ottaa enemmän kristittyjä pakolaisia. Hän linjasi, että järjestelmä suosii liikaa niitä, jotka tulevat ”jonon ohi”. Korholan mielestä suoraan pakolaisleireiltä otettavat kiintiöpakolaiset pitäisikin laittaa etusijalle. Hän muistutti, että myös sisäministeri Päivi Räsänen ja presidentti Sauli Niinistö ovat puhuneet julkisuudessa sen puolesta, että kiintiöpakolaisten määrää lisättäisiin.

– Kaikkein eniten apua tarvitsevia ei pitäisi jättää jalkoihin sellaisessa tilanteessa, jossa turvapaikkapolitiikan pelisääntöjä on yhtäkkiä muutettu siinä määrin, että syntyy vahvimpia ja nopeimpia suosiva juoksukilpailu, entinen europarlamentaarikko totesi.

Monet arabimaiden kristityt johtajatkin ovat Korholan mukaan sanoneet, että kristityt eivät jätä perhettään ja lähde pakoon, vaikka olosuhteet kotimaassa olisivat kuinka hankalat tahansa.

– He yrittivät sanoa, että ne ihmiset, jotka ovat eniten suojelun tarpeessa, eivät tule sinne [Eurooppaan], että hoitakaa tätä asiaa jollain muulla tavalla. Minusta se oli vakava viesti, Korhola lausui.

Eija-Riitta Korholan haastattelu Radio Dein Ajankohtaistunnin arkistossa: radiodei.fi/ajankohtaistunti

Turvapaikkadebatti Radio Dein Viikon debatin arkistossa: radiodei.fi/viikondebatti

Kommentoi uusita Radio Dein Facebookissa