Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Ensimmäisen yhteydenoton perheneuvontaan tekee yhä useammin mies

 

Rakkaus ja parisuhteen hyvinvointi kokoavat kirkon perheneuvojat neuvottelupäiville 26.–28. tammikuuta. Päivien aikana keskustellaan muun muassa tunnekeskeisestä pariterapiasta ja perheneuvontatyön merkityksestä.

– Suvaitsevaisuus ja kaikkien ihmisten tasa-arvoinen kohtaaminen ovat seurakuntien perheneuvontatyön lähtökohtia. Perheneuvonnan asiakkaina on yhä enemmän miehiä. Tasa-arvo näkyy myös siinä, että ensimmäisen yhteydenoton tekee nykyisin usein mies. Yhteydenottajista yli 40 prosenttia on tällä hetkelllä miehiä, kertoo koulutussihteeri Tero Pulkkinen Kirkkohallituksen perheasiain yksiköstä.

Päivien aikana kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja ja käydään keskusteluja. Avauspäivänä Helsingin piispa Irja Askola puhuu rakkaudesta. Kokoontumisen toisena päivänä psykologi ja paripsykoterapeutti Hanna Pinomaa käsittelee tunnekeskeistä pariterapiaa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Perheneuvonta auttaa ihmisiä onnistumaan parisuhteessaan. Työn tavoitteena on rakkaus ja tasapainoinen suhde aikuisten ihmisten välillä. Päivien aikana keskustellaan erityisesti rakastumisesta ja rakastamisesta. Ne ovat aina ajankohtaisia aiheita perheneuvonnassa, Pulkkinen jatkaa.

Neuvottelupäivät järjestää Kirkon perheasiain keskus ja Helsingin hiippakunnan perheasiain neuvottelukeskukset.

Kirkon perheneuvonta syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Se on kysytyimpiä kirkon työmuotoja. Perheneuvonnan perustehtävä on vuosien saatossa pysynyt samana. Se tukee ja auttaa parisuhde- ja perheongelmissa sekä elämän kriisitilanteissa.

Maassamme toimii tällä hetkellä 43 perheasiain neuvottelukeskusta, joissa on yhteensä 191 työntekijää. Toiminta on osa evankelis-luterilaisten seurakuntien työtä.

 

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie