Dosentti Juha Ahvio: Suomessa vallalla totalitäärinen demokratia

 

Dosentti Juha Ahvio. KUVA: Heli Voipio

– Jollet kannata nykyaikaista tasa-arvoajattelua, ”saat nyrkistä!” Suomessa ylläpidetään totalitääristä demokratiaa, jonka mukaan kaikkien on oltava samaa mieltä.

Näin totesi dosentti Juha Ahvio luennoidessaan Ryttylässä Kansanlähetyksen työntekijöille viime viikolla aikamme ajattelun taustalla vaikuttavista maailmankatsomuksista.

Juha Ahvion mukaan Ihminen haluaa haastaa sen, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Kun tästä perustavasta käsityksestä on luovuttu, siitä on seurannut muita selityksiä. Niihin Jumala ei kuulu.

Ahvio nosti ajatustensa taustaksi Raamatun alussa kuvatun syntiinlankeemuskertomuksen.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

– Tämä merkitsi ihmisen nostamista Jumalan paikalle. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen ajattelee voivansa itse päättää, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihminen haluaa olla omalakinen ja näin jatkaa syntiinlankeemustaan, Ahvio selitti.

Ahvion mukaan ihminen perimmältään tietää Jumalan olemassaolon, mutta tukahduttaa tämän tiedon sisimmässään.

– Kun ihmisen ulkopuolinen auktoriteetti, Jumalan sana, ei määrittele arvoja, tulee ihmisen haluista hänelle oikeuksia. Vapaus rajoitteista johtaa lopulta umpikujaan.

– Kun mennään riittävän pitkälle vapaudessa, tapahtuu vastaliike, Ahvio sanoi.

Ahvio totesi, että vanha ”veren evankeliumi” on paras lääke myös nykyajan ihmiselle, vaikka hän on yrittänyt kautta aikojen selittää syntisyytensä pois muodostamalla erilaisia maailmankatsomuksia.