Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Dani – lastensuojelun kautta rap-musiikin Juha Tapioksi

 

Daniel Karjainen istuu Radio Dein studiossa rentona, mutta katse on terävä. Tällä nuorella miehellä on sanottavaa. Päihde- ja mielenterveysongelmien aallokosta noussut artisti haluaa tuoda suomalaiseen rap-musiikkiin uudenlaista kulmaa.

Daniel Karjalaisen eli rap-artisti Danin mukaan Suomessa on paljon puhumatonta häpeää ja hän haluaa omalta osaltaan murtaa puhumattomuuden kulttuuria.

– Olen päättänyt laittaa itseni likoon ihan täysin ja haluan tehdä parhaani sen eteen, että voisin olla esimerkki siitä ettei tarvitse hävetä tiettyjä asioita. On tärkeää tuoda valoa pimeyteen, sillä ei mikään muutu, jos asioista ei puhuta.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

 Koen, että elämä on ollut omalla kohdallani valitettavasti sellaista heitteiltä vielä enemmän heitteille. Siihen tuli onneksi stoppi, kun tulin uskoon ja Jeesus löysi meikän.

Dani kasvoi perheessä, jossa läsnä olivat päihde- ja mielenterveysongelmat. Hän joutui lapsena hakemaan itse apua lastensuojelusta. Lopulta Dani alkoi monien syiden summana itsekin oireilla ja kuvioon astuivat myös päihteet. Aikuisuuden kynnyksellä Danin elämä muuttui, hän haki apua psykiatriasta ja päätyi osastohoitoon, jossa myös tuli uskoon.

– 18-vuotiaana valitsin päihteettömän elämäntavan, koska meininkini oli menossa niin huonoon suuntaan. 19-vuotiaan lähdin hakemaan apua itselleni. Se oli todella vaikeaa, koska olin niin tottunut siihen, että asiat salataan. Elin sellaista elämää, joka oli oikeasti kuin Salattujen elämien jakso. Se päättyi siihen, kun en enää pystynyt pakenemaan sitä omaa pahaa oloani. Lopulta olin laitoksessa ja tosi huonossa kunnossa. Rukoilin ja kyselin, että jos Jumala olet oikeasti totta ja olemassa myös minua varten, niin auta. Siitä alkoi muutos ja kohtasin Jumalan. Koen, että elämä on ollut omalla kohdallani valitettavasti sellaista heitteiltä vielä enemmän heitteille. Siihen tuli onneksi stoppi, kun tulin uskoon ja Jeesus löysi meikän.

Dani kuvailee, että uskoontulon myötä hänen mielenterveytensä lähti ihmeellisesti ja nopeasti toipumaan. Aiemmin Dani oli ollut työkyvytön, mutta toipumisen myötä hän on opiskellut uuden ammatin ja saanut vakituisen työpaikan. Mielenterveysongelmien uusiutumista Dani ei pelkää, vaikka myöntääkin joskus miettivänsä sitä.

– Onhan se ajatus tietyllä tavalla läsnä, mutta on myös sellainen uudenlainen tietoisuus siitä, että vaikka jotain tapahtuisikin, silti minulla on rauha, että ei tässä ole mitään hätää, huolta pidetään. Mielenterveydelleni on myös tärkeää, että pidän kiinni terveistä elämäntavoista ja ihmissuhteista, jotka ovat hyviä ja rakentavia. Yhteys on tärkeää, se että on hyviä tyyppejä elämässä.

Anteeksiantamisen tie

Omiin vanhempiinsa Dani suhtautuu tänä päivänä myötätuntoisesti ja kertoo, että hänellä on heihin hyvät välit. Dani on lähtenyt tietoisesti anteeksiantamisen tielle ja haluaa antaa kaiken anteeksi. Hän ei halua tuomita ketään, ei kaikesta huolimatta edes vanhempiaan, vaikka rikkonainen lapsuus on jättänyt jäljet nuoreen mieheen.

– Olin silloin laitoksessa ja sanoin lääkärille, että voisiko minut adoptoida johonkin uuteen rakastavaan perheeseen. Lääkäri totesi siihen, että ei, sinä olet 19 ja aikuinen. Olin ihmeissäni ja mulla oli sellainen fiilis kuin olisin edelleen 10-vuotias pelokas pikkulapsi, joka tärisee erilaisten traumojen takia.

Rap-musiikin Juha Tapio

Musiikilla on ollut suuri merkitys Danin toipumisessa ammattilaisten antaman avun, läheisten tuen ja oman uskoontulon ohella. Musiikki ja eritoten rap on ollut Danille väylä purkaa tuntojaan sanoiksi. Dani myöntää, että toistaiseksi hän on luonut musiikkia enemmän pahojen olojen pohjalta. Hän kuitenkin uskoo, että sekin aika vielä koittaa, jolloin uusia biisejä syntyy myös ilosta käsin.

Hänet on vuosien mittaan nähty Roisi Ronin kanssa keikoilla tuplaamassa ja nyt Dani haluaa kokeilla omia siipiään rap-artistina. Häneltä ilmestyy ensi vuonna EP ja jo julkaistusta sinkkubiisistä Järjen Ne Vei on tehty myös musiikkivideo. Kappale on syntynyt aikoinaan Danin ollessa syvissä vesissä ja se sisältää hyvin pitkälti hänen omia kokemuksiaan. Tulevaisuudessa Dani haluaisi luoda uraa persoonallisena rap-artistina, jolla olisi tuoda omannäköisensä kulma räppiin.

Rakastan musiikkia ja haluaisin kanavoida sydämeni siihen musiikkiin niin, että muut ihmiset saisi siitä myös jotain apua.

– Haluaisin olla luomassa myös tähän rap-skeneen uudenlaista kulmaa. Kultakellojen, autojen, kauniiden naisten sijaan tulokulma voisi olla erilainen, että hei, mä oon heikko ja tarvitsen rakkautta. Voisin olla räppäri, joka muistuttaa Juha Tapiota, sanoo Dani ja nauraa sydämellisesti.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)

Aiheet